Muuttoaika

Pemamek nousi Loimaan ykköseksi – Katso lista eniten veroja maksavista yrityksistä

Pemamekin vastavalmistunut laajennus on monipuolisessa käytössä. Tilat ovat täynnä tekeillä olevia laitteita, joita kelpaa tilojen lisäksi esitellä asiakkaille. Toimitusjohtaja Jaakko Heikonen keskusteli turkkilaista Gimas As -yritystä edustavan Ozan Fidancin kanssa. Kuvan iso teräskappale on tuulivoimalaitteiston osa. Vasemmassa alareunassa näkyy Pemamekin laite, jolla valmistellaan kappaleita hitsausta varten, yläreunassa on varsinainen hitsauslaite. Kuva: Kati uusitalo.

Pemamek lähes kaksinkertaisti verotettavan tulonsa ja nousi samalla ykköseksi Loimaan verolistalla. Pemamekin verotettava tulo viime vuodelta oli 4,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 2,2 miljoonaa euroa.

Pemamek maksoi lähes 850 000 euroa veroja.

Yritys kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että sillä on ollut kovaa kasvua viimeiset puolitoista vuotta. Yritys on varautunut esimerkiksi meriteollisuuden kasvuun ja palkannut lisää työntekijöitä.

Aikaisemmin syksyllä Pemamek kertoi myös toimittavansa automatisoituja tuotantolinjoja MV Werfen -telakkayhtiölle ja linjastoja Meyer Turku Oy:n telakalle.

 

Loimaa sai viime vuodelta yhteisöveroja lähes 3,4 miljoonaa euroa. Se on 8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

 

Loimaa, yhteisöverot  Verotettava tulo 2016 Maksuunpannut verot yhteensä
1. Pemamek Oy 4 186 447 € 842 973 €
2. Vallox Oy 3 706 963 € 744 393 €
3. Dinolift Oy 2 978 553 € 598 685 €
4. Lännen MCE Oy 2 126 190 € 428 087 €
5. LähiTapiola Loimi-Häme Keskinäinen Vakuutusyhtiö 2 118 960 € 423 729 €
6. Topdec Oy 1 654 918 € 333 984 €
7. F-Suotimet Oy 1 277 448 € 258 490 €
8. Mustialan Yhteismetsän Osakaskunta 988 160 € 276 685 €
9. Sallila Sähkönsiirto Oy 900 622 € 183 109 €
10. Loimaan Kaukolämpö Oy 761 152 € 154 860 €

 

 

Yhteisöasiakkaille määrättiin Suomessa verovuodelta 2016 tuloveroja yhteensä 5,5 miljardia euroa. Nousua vuoteen 2015 verrattuna oli 1 066 miljoonaa euroa eli lisäystä on 23,9 prosenttia, kertoo Verohallinto.

Verovuoden 2016 yhteisöveron määrän kasvu muodostuu suurelta osin suurimpien yritysten yhteisöverojen kasvusta.

Kun tarkastellaan sataa suurinta yhteisöverojen maksajaa, maksuunpantujen yhteisöverojen määrä nousi niistä 75 prosentilla vuodesta 2015. Lisäksi kasvuun vaikuttaa kertaluontoisia tekijöitä, jotka kasvattavat verotuloja ainoastaan verovuonna 2016.

OP Edustajistovaalit


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lähitapiola
Sää

Suomi 100

Pala Kakkua

SPM –

Arkistot
Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Kotimainen puu kulkee pyörillä

Puutavara-auton kuljettaja on tärkeä lenkki puiden matkalla metsästä jatkokäsittelyyn. Janne Välimäki kuormaa mäntytukit puutavara-auton kyytiin Alastarolla ja kuljettaa rungot Kyrön sahalle.

LP-Vampula Huittinen voittaa Nurmon Jymyn, ratkaisupallo

LP-Vampula Huittinen voitti kotikentällään Nurmon Jymyn naisten lentopallon Mestaruusliigan ottelussa 21.10.2017. LP Vampulan voittolukemat olivat 3–2 (25–14, 25–20, 18–25, 20–25, 15–9), videolla näkyy ottelun ratkaisupallo.

Laulu Suomen soi Heimolinnassa

Laulu Suomen soi -kuorotapahtuma Heimolinnassa 1.10.2017. Suomen laulun yhteislauluna yleisön kanssa kajauttavat Loimaan mieslaulajat, Loimaan naislaulajat ja Viihdekuoro LoiMaalaiset.