16-vuotiaan alustava kuolinsyy lääkemyrkytys

0

LOIMAA 16-vuotiaan loimaalaisen pojan alustava kuolinsyy viittaa Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan myrkytykseen. Myrkytyksen syynä on nautittu lääkeaine, todennäköisesti Panadol. Pojan sisäelimet olivat kärsineet vakavan vaurion, lähinnä maksa.
Poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä, ja varmuus asiaan saadaan erilaisten kokeiden jälkeen. Tuloksen saamiseen voi mennä kuukausia.
Pojan kanssa aikaa viettänyttä loimaalaista 24-vuotiasta ei tässä vaiheessa epäillä mistään rikoksesta.
16-vuotias loimaalainen poika kuoli keskiviikkona 27.12. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa oltuaan tehohoidossa edellisestä perjantaista 22.12. asti. (LL 30.12.) Poika tuotiin Tyksiin ambulanssilla loimaalaisesta yksityisasunnosta.
Poliisille on selvinnyt, että kuollut poika oli alkuviikosta, tiistai-illalla 19.12., ennen hoitoon joutumistaan viettänyt aikaansa tuttavansa, 24-vuotiaan loimaalaisen miehen kanssa, nauttien päihteitä muun muassa tuttavan autotallissa. Poliisin mukaan tiistaina illalla poika oli itse saanut päähänsä erikoisen ajatuksen spayata itsensä mustaksi. Poika oli maalannut spray-maalilla koko vartalonsa mustaksi itse. Tiistain jälkeen poika oli viettänyt aikaansa eri tuttavien luona aina perjantaihin asti. 16-vuotias nautti tiistai–keskiviikkoiltana ja -yönä alkoholia sekä lääkeaineita, ilmeisesti Panadol Forte 1g -lääkettä. Nautittujen lääkkeiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta määrä on ollut todella runsas, yli päivittäisen raja-arvon. Torstain jälkeen poika oli alkanut voimaan pahoin, ja perjantaina kunto heikkeni siihen pisteeseen, että pojan äiti tilasi ambulanssin. Poika vietiin Tyksin yhteispäivystykseen, jossa hänen kuntonsa melko pian romahti ja hänet siirrettiin teho-osastolle. Poika oli hoidettavana teholla perjantai-illasta keskiviikkoaamuun, jolloin hän kuoli.
Poliisi toteaa, ettei se tiedota tapahtuneesta tämän enempää.