Hanna Rautavuoresta taideseuran puheenjohtaja

0
Hanna Rautavuori on Loimaan taideseuran uusi puheenjohtaja, joka muistuttaa yhdistystoiminnan olevan kuitenkin aina tiimityötä. Kuva: Anu Salo

LOIMAA – Pistin ensin vastaan, mutta Lehtosen Liisa se onnistui niin kauniisti sanomaan, että Hanna rakas, ota nyt tämä homma, Loimaan taideseuran uusi puheenjohtaja Hanna Rautavuori hymyilee.

Hanna Rautavuori on Loimaan taideseuran uusi puheenjohtaja, joka muistuttaa yhdistystoiminnan olevan kuitenkin aina tiimityötä. Kuva: Anu Salo

Hänet valittiin taideseuran puheenjohtajaksi marraskuussa. Tehtävästä väistynyt Liisa Lehtonen jätti puheenjohtajuuden lisäksi perinnöksi kassillisen papereita ja lupauksen, että apuja kyllä saa.
– Tiimityötähän tämä onkin. Uskon, että hyvän hallituksen kanssa homma lähtee sujumaan, Rautavuori sanoo.

Loimaan taideseura aloitti toimintansa Taiteen ystävien yhdistyksenä, kunnes nimi muutettiin Loimaan taideseuraksi. Kuvataiteen harrastajia yhteen kokoava, taideharrastusta edistävä yhdistys on tänä vuonna ollut paikkakunnalla katkeamatta jo 70 vuotta. Kyseessä on siis juhlavuosi ja se näkyy muun muassa toiminnan vaiheita valottavan kirjan muodossa. Kirjan nimeä ei vielä ole lyöty lukkoon ja juhlatkin juhlitaan vasta loppupäässä vuotta, lokakuussa, mutta sitä ennen ehditään paljon muuta.

Anu Salo

 

Lue lisää 13.1.2018 lehdestä