Maakunnan tulipaloissa menehtyi kuusi henkilöä viime vuonna – katso lista merkittävimmistä pelastustehtävistä

0

Viime vuonna varsinais-Suomen tulipaloissa menehtyi kuusi henkilöä ja loukkaantui vakavasti kaksi henkilöä, kertoo Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Pelastuslaitos suoritti vuoden aikana 88 erillistä palontutkintatehtävää, joista suurin osa kohdistui asuinrakennuspaloihin.

Pelastuslaitoksen pelastustehtävien määrä pysyi viime vuonna vuoden 2016 tasolla. Tehtäviä oli noin 8 640. Ensihoitotehtäviä pelastuslaitos sai hoitaakseen noin 39 500, mikä on noin neljä prosenttia vähemmän edellisvuoteen verrattuna.

Ensihoitotehtävistä noin 28 prosenttia oli kiireellisiä.

Pelastuslaitoksen listaamat merkittävät pelastustehtävät vuonna 2017 

5.1. Oripäässä syttyi sikalapalo. Pelastuslaitos sai sammutettua palon.

26.1. Salossa yhdistelmäajoneuvo suistui tieltä. Onnettomuuden seurauksena ympäristöön valui 7000 litraa öljyä.

30.3. Naantalilaisen koulun liikuntasalin akustiikkaseinä syttyi palamaan. Liikuntasalin käyttäjät poistuivat tilasta asianmukaisesti. Ei henkilövahinkoja.

5.5. Raisiossa vanhan teollisuusrakennuksen yksi siipi paloi voimakkaasti.

7.5. Laitilassa noin 1 500 neliön jätteiden varastointihallissa syttyi tulipalo. Hallin omistajan aloittama alkusammutus rajoitti merkittävästi paloa.

9.5. Turussa hitsaustyöt aiheuttivat tulipalon kattotyömaalla.

12.5. Aurassa syttyi rivitalossa tulipalo, jossa tuhoutui yksi huoneisto täysin. Ei henkilövahinkoja.

13.5. Loimaalla syttyi tulipalo isossa sikalarakennuksessa.

7.6. Somerolla paloi vanha navetta, mikä uhkasi myös toista rakennusta sekä maastoa.

1.7. Kerrostalopalon alku Salossa. Ei henkilövahinkoja.

5.7. Tulipalo paimiolaisessa teollisuushallissa. Palo saatiin sammutettua.

26.7. Turussa paloi rajusti suuri jätekasa, mikä aiheutti runsaasti savua.

7.8. Pyhärannassa öljyvahinko, jossa maaperään valui noin 1 000 litraa öljyä.

9.8. Salossa tulipalo rivitaloasunnossa. Ei henkilövahinkoja.

18.8. Pelastuslaitos antoi virka-apua poliisille Turun kauppatorilla tapahtuneen väkivallanteon takia. Tehtävässä vahvasti mukana myös ensihoitopalvelut.

10.10. Paimiossa alkoi pitkäkestoinen öljyntorjuntatehtävä, jossa polttoöljyä valui mm. kaupungin jätevesiviemäriin.

15.10. Rivitalopalo Loimaalla. Ei henkilövahinkoja.

3.12. Ilmaliikenneonnettomuuden vaara Turun lentokentällä, kun matkustajakone ilmoitti savunmuodostuksesta lentokoneessa. Ei henkilövahinkoja.

21.12. Tulipalo rivitaloasunnossa Vehmaalla. Ei henkilövahinkoja.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos vastaa pelastustoiminnasta maakunnan kaikissa 27 kunnassa. Palvelut tuotetaan vuorokauden ympäri toiminta-alueella, joka käsittää noin 20 000 neliökilometriä. Lähes puolet alueesta on vesistöä. Lisäksi pelastuslaitos tuottaa ensihoitopalveluita viiden kunnan alueella: Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Paraisilla sekä Naantalissa.