Hurrikaanille Kokkolasta kolme pistettä

0

LENTOPALLO Tiikerit–Hurrikaani 1–3 (19–25, 27–25, 22– 25, 19–25).
Vierasvoitto lauantaina Kokkolan Tiikereistä kasvatti Hurrikaanin vierasvoittojen määrän kuuteen peräkkäiseen. Se ei ole hävinnyt kertaakaan vieraissa tämän vuoden puolella. Koko kaudellakaan Hurrikaani ei ole vierasparketilla hävinnyt kuin kolmesti.
– Pelasimme aika fiksusti, vaikka jalka ei tänään kaikkein keveimmältä tuntunutkaan, penkin päähän yhden ottelun sairastelun jälkeen palannut päävalmentaja Lauri Rantanen analysoi.
Rantasen mukaan joukkue teki melko paljon virheitä, mutta ne tulivat tilanteisiin, joista Tiikerit ei onnistunut rokottamaan kuin toisessa erässä. Siinä Hurrikaani tupeksi viidestä erän viimeisestä aloitussyötöstä kolme syöttövirhettä.
– Toisen erän lopun pelaamisella ei saakaan tällä tasolla voittaa. Erää ei voi voittaa, jos loppuun tekee noin paljon virheitä. Muuten veimme ottelua jokaisella osa-alueella kotijoukkuetta tehokkaammin.

Kokkolan matkalta oli poissa Matti Oivanen, jota odotetaan takaisin vahvuuteen tämän viikon lauantaiksi. Oivasen ollessa poissa Dmitry Shestak otti verkolla valtiaan roolin. Shestak otti peräti seitsemän torjuntapistettä, ja sen lisäksi Karri Kutinlahti saalisti neljä torjuntaa. Keskipelaajien lisäksi kesken pelin parketille vaihdettu Max Staples oli tehokas. Yleispelaajalle merkattiin 16 pistettä ja kaikkiaan neljä ässää. Hyökkäystehojen lisäksi australialainen toi vastaanottopelaamiseen rauhallisuutta ja tarkkuutta.
Vierasvoitto oli Hurrikaanille runkosarjan lopun kannalta erittäin tärkeä. Joukkueella on raju takaa-ajo menossa. Se haluaa päästä vähintään kolmanneksi, joka vaatisi ensi lauantaina voittoa Sampo Volleysta. Sekään ei vielä takaa automaattisesti sijoitusta kolmen parhaan joukossa, mutta luo painetta edellä oleville Sampolle ja Lentopalloseura Ettalle. Etta vierailee vielä runkosarjan päätöskierroksella 8.3. Loimaalla. Tulevan lauantain panoksen tiedostaa myös Rantanen.
– Meidän ja Sampon väliset ottelut ovat olleet viime vuosina tunteikkaita ja melko sähköisiä tapahtumia. Nyt sellainen on taas luvassa, sillä molemmat joukkueet tarvitsevat pelistä voiton. Ja nämä panospelit ovat parasta valmistautumista alkaviin pudotuspeleihin.

Valtteri Arra