Varsinais-Suomen ”jytky” jatkuu vielä vuosia

0

Kysely yritysjohtajille: Varsinais-Suomen positiivinen vire tuo kasvua ainakin vielä muutaman vuoden ajan. Alueen hyvä taloustilanne näkyy ja tuntuu laajasti alueen yrityksissä.

 

YRITYS- ja talouselämävaikuttajat näkevät lähes poikkeuksetta, että telakan ja autotehtaan vauhti tuntuu myös omassa yrityksessä. Alueen kärkiyritysten veto ei ole kuitenkaan ainut kirittävä tekijä. Yleinen talouskasvu vaikuttaa myös.

Telakan ja autotehtaan lisäksi myös lääketeollisuus on hyvässä nosteessa, samoin rakentaminen. Myös metallialan yrityksissä on kiivasta kasvua.

Nousukausi on tuonut esiin lieveilmiöitä yritysten kannalta. Osa yritysjohtajista ovat huomannut esimerkiksi palkkakilpailua, kun osaavista tekijöistä on huutava pula.

Nämä asiat käyvät ilmi verkkokyselystä, joka lähetettiin kymmenille maakunnan yritysten edustajille. Kysyimme alueen bisnesvaikuttajilta heidän arviotaan Varsinais-Suomen talouskasvun jatkumisesta.

– Varsinais-Suomessa on menossa ns. jytky – Soinia lainatakseni, kuvailee operatiivinen johtaja Jukka Virtanen paimiolaisesta Vahasilta Oy:stä.

 

KYSELYN yrityksissä on vakaa luottamus, että pore jatkuu vielä vuosia. Tähän vaikuttaa se, että telakan tilauskanta yltää ennätyksellisen pitkälle. Laivatilauksia on vuoteen 2024 asti.

Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja Jussi Hakala muistuttaa, että telakka on merkittävä työllistäjä sekä suoraan että välillisesti.

– On harvinaista, että tilauskanta on useita vuosia tästä eteenpäin tiedossa. Uudenkaupungin autotehtaalla on myös selvä positiivinen vaikutus koko alueelle. Hyvä työllisyysaste vaikuttaa ihmisten tulevaisuudenuskoon ja haluun tehdä muun muassa asuntoinvestointeja. Näillä esimerkeillä on myös psykologinen vaikutus, joka madaltaa kynnystä ryhtyä uusiin hankkeisiin, kommentoi Hakala.

Esimerkiksi piikkiöläinen hyttivalmistaja Piikkio Works kertoo, että sen tilauskirja on täynnä tällä hetkellä vuoteen 2023 asti. Yritys on Meyer Turun omistuksessa.

 

”Nyt on tekemisen paikka. Tarvitaan nopeita päätöksiä asioihin ja tarvittaviin toimenpiteisiin on tartuttava pikaisesti.”

Pekka Heikonen, Pemamek Oy

 

LOIMAALAINEN Pemamek suunnittelee ja toimittaa hitsausautomaatioita eri puolille maailmaa. Tärkeä asiakas on myös Turun telakka. Perheyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Heikonen katsoo, että telakan kasvun luomasta hyvinvoinnista on nähty vasta alkuosa.

– Pemamekin näkymät ainakin 2–3 vuoden aikajänteellä ovat hyvin myönteiset ja luottavaiset. Uskomme kasvumme myös jatkuvan. Näkisin koko lounaisen Suomen kasvunäkymien pysyvän hyvin samalla tavalla myönteisinä. Telakan kasvun vaikutukset ovat vasta alkuvaiheessa. Kansainvälisissä suhdanteissa voidaan hyvinkin nähdä 1–2 vuoden ajoituksella laskua nykytilanteesta. Silti näkymä on myönteinen, kuvailee Heikonen.

Pemamek työllistää noin 200 henkeä ja lisäksi alihankkijoita. Meriteollisuuden kasvuun yritys on varautunut jo pidempään. Se kertoi viime syksynä palkanneensa jopa kymmeniä ihmisiä tätä varten.

 

VARSINAIS-SUOMEEN ennakoidaan syntyvän 30 000 uutta työpaikkaa seuraavan viiden vuoden aikana. Ei siis ihme, jos kysytyimmillä aloilla on pulaa työvoimasta.

Uudessakaupungissa toimiva Valmet Automotive aikoo rekrytoida tänä vuonna tuhat uutta työntekijää. Työntekijöiden tarpeen kasvuun vaikuttaa Mercedes-Benzin uuden A-sarjan tuotannon käynnistyminen myöhemmin tänä vuonna.

Valmet Automotivella työskentelee noin 4 000 henkilöä. Rekrytointikierroksen jälkeen Uudenkaupungin henkilöstömäärän arvioidaan kasvavan noin 4 500 työntekijään.

Viime vuonna autotehtaalle rekrytoitiin pari tuhatta työntekijää. Hakemuksia saapui vuoden aikana noin 15 000.

Meyer Turku Oy arvioi työntekijämääränsä alihankkijoineen kasvavan jopa 20 000 henkeen vuoteen 2023 mennessä. Nyt telakalla työskentelee yli 1 800 työntekijää. Telakka ja sen verkostoyritykset työllistävät parhaimmillaan noin 7 000 työntekijää, selviää telakan vaikutustutkimuksesta.

 

Kysely

Bisnesväen näkemykset

  • Kymmenet Varsinais-Suomen yritysjohtajat ja talousvaikuttajat saivat sähköpostikyselyn maakunnan tilanteesta.
  • Kyselyssä pyydettiin arvioimaan positiivisen rakennemuutoksen (poren) kestoa ja miten se näkyy omassa yrityksessä tai yhteisössä.
  • Vastaajat arvioivat myös Varsinais-Suomen onnistumista poren hoidossa.
  • Lisäksi kysyttiin yrityksen rekrytointi- ja koulutustarpeesta.
  • Myös investointiajatukset ja infran rakentamisen tarpeet kartoitettiin.
  • Jutun sitaatit on koottu kyselyn vastauksista.

 

LUE LISÄÄ Varsinais-Suomen yritysjohtajien näkemyksiä Rekryexpo-lehdestä. Lehti ilmestyi Loimaan Lehden mukana ti 10.4.2018.

REKRYEXPO-tapahtuma Turun Messukeskuksessa ke 18.4. kello 10 alkaen. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Rekryexpo tarjoaa alueen työnantajille ja työntekijöille kohtaamispaikan.