Viikon kuvat: Sukupolvien kohtaaminen, tuntemattomien saattaja ja slimen teko

0
Veteraanipäivän viettoa 2018. LL Arkisto

Hautajaisissa käytetään nykyisin ulkopuolisia arkun kantajia. Omaiset kääntyvät usein hautaustoimistojen puoleen, kun arkun kantajia ei löydy riittävästi saattoväen joukosta.

Viime vuosina ovat paljon huomiota herättäneet yksinäisten hautajaiset, joissa vainajalla ei ole yhtään saattajaa.

Viikon kuvissa tapaamme somerolaismiehen, joka on vapaaehtoinen arkunkantaja.

 

Kyösti Mäkimattila on tangokuningas vuosimallia 2013. Mäkimattila on lähes oman kylän poikia, sillä hän on kotoisin Yläneeltä ja asuu nykyisin Turun Paattisilla.

Laulajalla on edessä vauhdikas kevät: kalenteri on täynnä keikkoja uuden levyn myötä. Joka toisella keikalla Mäkimattilan kanssa esiintyy Riku Niemi Orchestra ja joka toisella Varjokuva.

Viikon kuvissa viivytään vielä vapputunnelmissa, valmistetaan slimeä ja kerätään mahlaa.

 

Kuva yllä: LAPSET MUISTIVAT VETERAANEJA. Viidesluokkalainen Kaapo Palmén kannatteli lippua veteraanikivellä Mellilässä. Taustalla tilaisuutta todistivat Åke Udd, Arvo Lehtinen sekä Väinö ja Elsa Koskinen. Mellilässä vietettiin viikko sitten kansallista veteraanipäivää. Kuva: Lari Kiviranta, Loimaan Lehti.

 

VAINAJILLA YHÄ VÄHEMMÄN SAATTAJIA. Hautajaisten koko pienenee koko ajan. Somerolainen Juha Wiskari on vapaaehtoinen arkunkantaja. Wiskari on ollut viime vuosina muutamia kertoja Helsingissä saattamassa ja kantamassa tuntemattomia vainajia hautaan. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

 

 

TUOMARIT NÄYTTÄVÄT MALLIA. Joukkuevoimistelun Suomen mestaruuskisat käytiin viime viikonloppuna Turussa. Ennen kisan alkua niin yleisö kuin tuomaritkin pistivät tanssiksi kesän Suomi Gymnaestradan maskotin kannustumana. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

TUNNELMOINTIA TIIVIISEEN TAHTIIN. Viihdetaiteilija Kyösti Mäkimattilalta ilmestyi viime perjantaina Riku Niemi Orchestran kanssa purkitettu Olet maailmassa ainut -levy, ja lauantaina mies tunnelmoi Auran Nuortentalolla Varjokuva-orkesterinsa kanssa. Kuva: Tuomas Honkasalo, Auranmaan Viikkolehti.

 

LISÄÄ SLIMEÄ. Nuorten kotikokkien äkillinen innostus kemiaan johtaa juurensa Youtubeen, joka suorastaan pursuaa slime-opetusvideoita. Erilaisia limoja on ollut olemassa ennenkin, mutta viime vuosien aikana ilmiö on juurtunut suomalaiskoteihin eikä sille näy loppua. Innokkaimmat slime-harrastajat etsivät päivittäin uusia reseptejä ja yrittävät valmistaa täydellisintä, venyvintä ja paukkuvinta limaa. Suvi Virtanen näyttää, miten hyvä ja toimiva lima venyy. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

KORISTÄHTI LAKITTI PATSAAN – MUTTA EI SENTÄÄN DONKKAAMAALLA. Salon Vilppaan pelaaja Juho Nenonen lakitti vappuna Salon Seppä Laurin patsaan. Lakitushommaan tarvittiin nosturi, vaikka Nenosella onkin mittaa 202 senttiä. Korisliigan finaalissa pelaavan Vilppaan kuulumisia oli kertomassa myös Miikka Luosmaa. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

SADE LANNISTI PIKNIKVÄEN. Vappupiknik ei tänä vuonna kerännyt kovinkaan montaa urheaa juhlijaa. Sade karkotti piknikkansan. Sohon Torwet saivat soittaa melko tyhjälle Vartiovuorenmäelle Turussa. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

REILUN SADAN METRIN MYLLYT. Lokalahden Muntilan kolme tuulivoimalaa ovat jauhaneet sähköä jo marraskuusta alkaen, mutta viralliset avajaiset vietettiin vasta nyt. Tirkkalan kaikki myllyt ovat napakorkeudeltaan 114 metriä ja roottorin pituus on noin 66 metriä. Kuva: Jussi Arola, Uudenkaupungin Sanomat.

 

LÄHIHUNAJAA. Kaarinalaisella Minna Karvisella on kymmenen mehiläispesää takapihalla tavallisella omakotitalon tontilla. Yksikään naapuri ei ole mehiläisistä valittanut, päin vastoin – joku oli toivonut, että pölyttävät hyönteiset tulisivat enemmänkin hänen tontilleen pölyttämään. Kaupunkialueiden mehiläistarhat yleistyvät Suomessakin. Karvisen mehiläispesiä sijoitetaan kesäksi Turkuun Wäinö Aaltosen museon katolle.  Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

KUVATAIDE KIETOUTUU ULLAKOLLE. Turun Taideakatemian valmistuvat kuvataiteilijat valtaavat Forum Marinumin ullakon ja Tähtitorninmäen vesisäiliön. Sini Talosen vaneerista, laudasta, harsosta ja valosta rakentuva Sisäin kietoutuu ullakkotilaan. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

 

LUONNON JUOMAA. Koivuista saa luonnon omaa juomaa, terveysvaikutuksista kehuttua mahlaa. Perniöläinen Krista Lehto-Kivelä kerää mahlaa myyntiin, mutta juo sitä itsekin. Arktiset aromit -yhdistyksen mukaan mahla on terveellistä juomaa, mutta se säilyy heikosti ilman jatkokäsittelyä tai pakastusta. Mahlan keruu vaatii maanomistajan luvan. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

MUSEOLAIVAN MILJOONAREMONTTI. Museoalus Sigyniä on pahimmillaan korjattu jopa Turun tuomiokirkon vanhoilla joulukuusilla. Ensi viikolla alus pääsee arvoiseensa entisöintiin, kun se hinataan Ruissalon telakalle. Asiantuntija Teppo Suoranta (vas.) ja laivaveistäjä Tommi Lavonen mittasivat pahasti lahonnutta kuusista mastoa.  Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

PESÄ KATOAA KOHTA ALTA. Kaarinan vanha pääkirjasto katoaa hyvää vauhtia maisemasta, mutta rakennuksen aktiivikäyttäjät eli pulut eivät ole vielä aloittaneet muuttokuorman pakkaamista. Rakenteissa piipittävät kyyhkysen poikaset ovat lentokykyisiä 3–5 viikossa, joten ne todennäköisesti ehtivät alta pois ennen kuin rakennus on maan tasalla. Kuva: Maria Kesti, Kaarina-Lehti.

 

KOHTA ON SATOAIKA. Peuravaaran puutarhan kasvihuoneissa tomaatit kypsyvät, kurkut venyvät ja paprikat pulskistuvat. Takana on pitkä odotus, sillä tomaatin siemenet kylvettiin joulukuussa. Tuomas Peuravaara investoi kaksi vuotta sitten tomaattihuoneeseen, joka kaksinkertaisti tuotannon. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

TALOJEN ELINSIIRTOPALVELU. Kun Turussa nykyään puretaan talo, paikalle kutsutaan ensin Karoliina Borgelin ja Tommi Hämäläinen. He ottavat talteen vanhat ovet, ikkunat, kahvat, helat, saranat, listat ja ylipäänsä kaiken, joka voidaan vielä kierrättää. Paraikaa kohteena on Kaskenkadulta purettava puu-kivitalo. Kaksikolla on kesään asti aikaa pelastaa arvo-osia puskutraktorilta. Oven rapistunut maali hiotaan pois, pestään ja laitetaan myyntiin. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat.

 

PULA VUOKRA-ASUNNOISTA. Laitilan huutavaan vuokra-asuntopulaan on tulossa syksyllä helpotusta, kun Valkojärventien ja Papinhaankujan risteyksessä sijaitsevaan vuokrakerrostaloon valmistuu 31 asuntoa. Talon harjannostajaisissa tiedettiin, että kaupungissa on tällä hetkellä vain yksi vapaa vuokra-asunto. Autotehtaan rekrytointien lisäksi myös Laitilan omat yritykset palkkaavat uutta väkeä ja se tuo painetta vuokra-asuntomarkkinoille. Kuva: Hanna Hyttinen, Laitilan Sanomat.

 

TUPAJAKO. Mikail Yurtakulin vuoro istua lajiteltavaksi. Kaikessa viisaudessaan lajitteluhattu luokitteli pojan Rohkelikkojen tupaan. Kaarinan kirjaston perinteiseen Harry Potter -iltaan tulijat lajiteltiin Tylypahkan tupiin. Kuva: Kaisu Hautamäki, Kaarina-Lehti.

 

 

VIIKON KUVAT -SARJASSA mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.