Karu tilastofakta: rattijuopumusonnettomuudet keskittyvät kesäviikonloppuihin – poliisi valvoo liikennettä tehotetusti tällä viikolla

0
Arkistokuva: Timo Jakonen/TS.

Poliisi valvoo tehostetusti rattijuopumuksia liikenneraittiuspäivänä keskiviikkona 6. kesäkuuta sekä tulevana viikonloppuna 8.–10. kesäkuuta.
Valvonta on osa Euroopan liikennepoliisiverkoston Tispol in Alcohol & Drugs -päihdevalvontajaksoa. Siihen osallistuvat kaikki poliisilaitokset.
– Kesä on aikaa, jolloin käytetään enemmän alkoholia ja muita päihteitä. Valitettavasti ei kuitenkaan muisteta, että päihteet ja autoilu eivät sovi yhteen. Seurauksena saattaa olla kuolemia ja loukkaantumisia, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo poliisin tiedotteessa.

Kallion mukaan kuolemaan johtaneet rattijuopumusonnettomuudet keskittyvät kesäkuukausiin ja perjantain ja sunnuntain väliseen aikaan kello 20–06. Tästä syystä poliisi kohdentaakin valvontaa erityisesti näihin ajankohtiin.

RATTIJUOPUMUS on ilmiönä edelleen yksi keskeisimmistä liikenneturvallisuuden uhista. Vuonna 2017 Suomessa jäi kiinni 17 646 rattijuoppoa, mikä on kasvanut 2,5 prosenttia edelliseen vuoteen nähden.

HUUMAAVIEN aineiden osuus rattijuopumuksista on ollut kasvussa jo vuosia ja kasvu jatkuu edelleen voimakkaana tänäkin vuonna. Tutkijalautakuntien vuonna 2016 tutkimissa kuolemaan johtaneissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa (195 kappaletta) pääaiheuttajana olleista kuljettajista rattijuoppoja oli 49 eli 25 prosenttia.
– Nuorten osalta on valitettavasti nähtävissä sama trendi, jossa niin sanottujen huumerattijuoppojen osuus kasvaa vuosi vuodelta, Kallio sanoo.

Vuonna 2017 nuoria rattijuoppoja oli yhteensä 4 026, joista 54 prosenttia johtui alkoholista, 39 prosenttia huumeista ja loput 7 prosenttia molemmista.
Vuonna 2016 vastaavat luvut olivat 3 562, joista 61 prosenttia oli alkoholirattijuoppoja, 33 prosenttia huumerattijuoppoja ja loput kuutisen prosenttia sekä alkoholin että huumaavien aineiden alaisena ajaneita.
– Nuorten suuri osuus rattijuopumustapauksissa korreloi myös siihen, että rattijuopumusonnettomuuksissa kuolee ja loukkaantuu paljon nuoria. Kuolleista ja loukkaantuneista jopa yli kolmannes oli 15–24-vuotiaita. Menehtyneistä lähes kolme neljästä oli juopuneita kuljettajia, viidesosa juopuneen matkustajia ja seitsemän prosenttia sivullisia, Kallio kertoo.