Viikon kuvat: Reservin majuri Oripäästä ja kilpikonna karkuteillä

0

Viikko sitten juhlittiin ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia. Näitä onnellisia ja helpottuneita ilmeitä näkyy myös Viikon kuvissa.
Turun Paavo Nurmi kisat säväyttivät kylmästä kelistä huolimatta. Suomalaista urheilukansaa huolettaa kuitenkin keihäänheittäjä Tero Pitkämäen loukkaantuminen ja sen mahdolliset vaikutukset EM-kisojen mitalihaaveille.
Viikon kuvissa myös kuluneen viikon merkillisyyksiä, kuten meressä uiva kilpikonna Kaarinassa.

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa.

 

MAANPUOLUSTUSTAHTO. Oripääläinen Jarmo Mäntyharju ylennettiin puolustusvoiman lippujuhlan päivänä reservin majuriksi. Hän kehuu maanpuolustustahtoa suomalaisia yhdistäväksi tekijäksi. Mäntyharjun tilalta löytyy vanhojen maatalouskoneiden ja -esineiden museo. Vanhimmat traktorit ovat 1950-luvulta ja talousesineet sadan vuoden takaa. Kuva: Lari Kiviranta, Loimaan Lehti.

 

LUOMU KIINNOSTAA. Salossa on useita tiloja siirtymässä luomuun. Tänä vuonna luonnonmukaisen tuotannon aloittaa 12 uutta tilaa. Uiton tila Kiikalassa on yksi näistä. Maatalousyrittäjä Krista Asikainen on siirtämässä sekä karjan että pellot luonnonmukaiseen tuotantoon. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

KYNSILAKKAA RÄPYLÖIHIN. Alkukesä on aikaa, jolloin haahkatutkimusryhmä kiertää saarelta toiselle aamusta iltaan. Biologi Sara Neggazi lakkaa pienten räpyläjalkojen kynsiä. Tutkitut untuvikot merkitään kynsilakalla, jotta niitä ei tutkittaisi vahingossa toiseen kertaan. Kuva: Jonna Lankinen, Turun Sanomat.

 

KILPIKONNA KAARINAN RANNASSA. Kaarinalainen Petteri Skovbjerg keskeytti Hovirinnan rannassa veneensä kunnostustyöt lauantaina, kun hän näki vedessä ihmeellisen tumman möykyn. Laiturin reunalla vedessä polski kotiakvaarioista tuttu punakorvakilpikonna. – Aika aralta kaverilta vaikutti. Ei siinä meinannut uskoa silmiään, kun älysi, että vedessä oli tosiaan kilpikonna, Skovbjerg pudistelee. Punakorvakilpikonnien maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä luontoon päästäminen on kielletty. Kuva: Petteri Skovbjerg, Kaarina-Lehti.

 

LAKKI PÄÄHÄN. Uudenkaupungin lukiossa nähtiin helpottuneita hymyjä, kun rentori Jussi Paavola kehotti viimein tuoreita ylioppilaita painamaan lakit päähänsä. Uudenkaupungin lukiosta valmistui tällä kertaa poikkeuksellisen pieni ryhmä, 44 uutta ylioppilasta ja 6 kaksoistutkinnon suorittanutta. Kuva: Päivi Sappinen, Uudenkaupungin Sanomat.

 

KOKO KESÄN KEIKKA. Salossa elvytetään tänä kesänä kesämuusikon pesti, kun Samu-Markus Pyykkö kiertää musisoimassa kylätapahtumissa. Pyykkö on 17-vuotias lukiolainen, joka soittaa Salon musiikkiopistossa harmonikkaa. Pyykkö päätti lähettää kaupungille sähköpostia ja tarjota itsenään vuoden 2018 kesämuusikoksi. Posti poiki koe-esiintymisen ja lopulta myös soittokeikat kesätapahtumiin. Nyt tiedossa on yhdeksän esiintymistä ja tuhatpäinen yleisö. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

LÄPI MUDAN JA JÄRVIEN. Kun kauneusalan ammattilainen Sanna Wasström istuu offroad-auton rattiin, hän unohtaa hetkeksi kaiken muun. Wasström kuuluu Suomen offroad-kuljettajien kärkikastiin ja on lajinsa ainoa nainen. Wasström ja puoliso Hannu Kujala ajavat offroad-suunnistuksen vaativimmassa kilpailuluokassa. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

UUDET AMMATTILAISET. Salon seudun ammattiopistosta valmistui tänä keväänä ammattiin kaikkiaan 603 henkilöä. Tässä tuoreet lähihoitajat. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

LÄHELTÄ PITI. Puuskittainen tuuli työllisti pelastusviranomaisia eri puolilla Varsinais-Suomea maanantaina. Uhkaava tilanne sattui Turun Kasarminkadulla, missä vanha vaahtera rojahti ajoradalle. Kaatunut puu osui muun muassa katua pitkin ajaneeseen autoon. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. Puuskat katkoivat myös sähköjä ja pahimmillaan sähköttä oli yli 3 000 Carunan asiakasta. Myös maastopaloja syttyi ympäri maakuntaa. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

LAHNAJÄRVEN TARINAN UUSIN KÄÄNNE. Suomusjärveläinen Rantaravintola Lahnajärvi on konkurssissa, mutta vuokralaiset pitävät ravintolaa ja vesipuistoa auki. Ravintolaa pitää uusi yrittäjä. Keittiömestari Mehmet Tartkoy esittelee vartaita, joilla kelpaa grillata isojakin lihanpaloja. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

TUKIJALKA PETTI. Tero Pitkämäki loukkasi tukijalkansa Paavo Nurmen kisojen keihäänheitossa ja epäili heti kisan jälkeen, että vasemmasta polvesta repesivät tai katkesivat nivelsiteet. Myöhemmin selvisi, että eturistiside on poikki, mutta se ei estä EM-kisamatkaa. Itse kilpailussa Viron Magnus Kirt yllätti ennakkosuosikkeina pidetyt saksalaiset. Turussa maan ja miehen uudeksi ennätykseksi kirjattiin lukemat 88,73. Kuva: Eero Saarikoski, Turun Sanomat.

 

LAKKI PÄÄHÄN JA MAAILMALLE. Kyröläisessä Elisenvaaran lukiossa painoi viime lauantaina valkolakin päähänsä 49 uutta ylioppilasta. Kuva: Sari Holappa, Auranmaan Viikkolehti.

 

SONAATTI TAITEELLISELLE JOHTAJALLE. Naantalin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Arto Noras ehti alkuviikolla toimia myös Ralf Gothónin sivunkääntäjänä. Jeajoon Ryu on korealainen säveltäjä, joka on omistanut maanantaina 11.6. kantaesitettävän sonaatin Naantalin musiikkijuhlien taiteelliselle johtajalle Arto Norakselle. Tiistaina alkaneet musiikkijuhlat jatkuvat pitkälle ensi viikkoon. Konsertteja kuullaan Naantalissa, Rymättylässä, Raisiossa ja Seilin saarella. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat.

 

AMMATTIIN VALMISTUNUT. Teemu Suominen, 19, ei ollut peruskoulun jälkeen varma, mitä tahtoo tulevaisuudelta. Suominen haki lukioon ja aloitti siellä opiskelun. Puolen vuoden jälkeen hän kuitenkin tajusi, että lukio ei ole oikea paikka hänelle. Äidin ajatuksesta Suominen haki liiketalouden linjalle Turun ammatti-instituuttiin, eikä ole katunut päätöstä. – Oli onnenpotku päätyä vahingossa sille alalle, mitä haluaakin tehdä koko elämän. Nuorelle on kova päätös, mitä tehdä työkseen. Siksi olen aika onnekas löydettyäni tämän, Suominen muotoilee. Kuva: Lydia Toivanen, Turun Sanomat.

 

PAIKALLISET TUOTTEET SAMAN KATON ALLE. Untamalan kylässä on uutta toimintaa, kun entisen arkeologiakeskuksen tiloissa on avattu lähituotemyymälä. Veljekset Jari (vas.) ja Harri Seikola pursuavat ideoita KasiTorin toimintaa varten. He muistuttavat hymyillen, että jo viikingit ovat aikoinaan käyneet alueella kauppaa. Veljekset jatkavat tätä perinnettä. Kuva: Iidaliisa Pardalin, Laitilan Sanomat.

 

VIIKON KUVAT -SARJASSA mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.