Viihdekonsertin artistit hurmasivat Okra-hallissa

0
Iina Hietanen on tullut tutuksi Voice of Finland -ohjelmasta. Kuva: Marianne Rovio.

ORIPÄÄ Okra-viihdekonsertti tarjoili yleisölle musiikkia oopperasta jazziin, kun Diandra, Pentti Hietasen perhe, Anu Hälvä, Ari Rasilainen ja Tessa Virran orkesteri vuorollaan nousivat lavalle Oripään lentokentällä.

Konsertti oli kiitos kaikille Okrassa mukana olleille. Loimaalainen Sylvi Kiviranta ja oripääläinen Heli Aaltonen ovat olleet monesti vapaaehtoisina Okrassa.

– Aivan upea konsertti taas kerran, Sylvi Kiviranta suitsutti.

Kiviranta oli tullut katsomaan erityisesti näyttelijänä tunnettua Anu Hälvää, jonka musiikkiin hän oli aiemmin tutustunut Kanta-Loimaan kirkkokonsertissa.

 Ihastuin hänen lauluunsa todella paljon, hän on aivan upea laulaja. Oli kiva tulla tänne katsomaan häntä ja tietysti näitä muitakin artisteja. Kaikki ovat todella taitavia.

Aaltonen kertoi tulleensa kuuntelemaan vuoden 2012 Idols-voittaja Diadraa. Viihdekonsertissa Diandra esitti monipuolisesti erilaista musiikkia, kuten James Bondin tunnuskappaleen Skyfallin ja Eino Leinon Nocturnen.

Viihdekonsertin päätteeksi yleisö osoitti suosiota seisaaltaan. Konsertti keräsi yleisöä reilut 1300 henkeä.

Marianne Rovio

 

Konsertissa esiintyi Pentti Hietasen koko perhe. Tytär Iina Hietanen on tullut tutuksi Voice of Finland -ohjelmasta. Kuva: Marianne Rovio.

Lue lisää 4.8.2018 lehdestä