Uutisankkuri vieraili Oripäässä dekkaristina

Oripään kirjastossa kirjailijavierailulla poikennut Matti Rönkä kertoi tarinoita teostensa synnystä ja väliin myös hauskuutti yleisöä. Hän sanoi saaneensa vaikutteita yhdysvaltalaiskirjailija Raymond Chandlerilta, jonka mukaan hyvää dekkaria lukee mielenkiinnolla ja nautinnolla, vaikka siitä repäisisi viimeiset 20 sivua pois. Kuva: Karoliina Markula

ORIPÄÄ – Kirjaa tehdessä ei ole käytettävissä kenenkään muun ajatuksia, kokemuksia ja tunteita kuin omansa. Se ei tarkoita, että kirjoittaisi itsestään, mutta Matista kaikki jutut kuitenkin tulevat, Oripään kirjastossa kirjailijavierailulla poikennut uutisankkuri-dekkaristi Matti Rönkä totesi.
Röngän esikoisteos Tappajan näköinen mies julkaistiin vuonna 2002. Siitä asti lukijat ovat päässeet seuraamaan yksityisetsivä Viktor Kärpän elämää kaikkiaan seitsemässä teoksessa. Päähenkilö on kehittynyt ja muuttunut sarjan edetessä: Jos hän aluksi oli 30-vuotias naisenkaipuinen nuorimies, nyt hänellä on perhe ja lukulasit.
Yksityisetsivän ystävien iloksi Rönkä paljasti kirjoittavansa parhaillaan kahdeksatta Viktor Kärppä -romaania. Se on tarkoitus julkaista ensi vuonna.

Karoliina Markula

 

Lue lisää 15.9.2018 lehdestä

OP Edustajistovaalit


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lähitapiola vko 46
Sää

Plus-tilaus

Sudokuttaako?

Arkistot

Ampiainen grillilihan kimpussa

Ampiaiset ovat paitsi makean- myös proteiininhimoisia. Ne kuljettavat grillilihankimpaleita pesässä kasvaville toukille. Kuvaus: Valtteri Marjamäki.

1st Annual X-frame Meet, 19.7.2018, Loimaan Lehti

Loimaalla järjestettiin x-runkoisten Chevroletien (1958-1964) kokoontuminen. Paikalle saapui 15 autoa, joista tässä letkassa 13. Loimaan Lehti/Kati Uusitalo

Loimaan varhaiskasvatuksen yhteislaulutempaus 17.5.2018

Loimaan kaupungin varhaiskasvatus järjesti torstaina lapsille ja vanhemmille yhteislaulutilaisuuden pesisstadionilla Allsång-hengessä. Paikalla oli viitisensataa laulajaa ja leikkijää. Video: Katriina Reijonen

Pala Kakkua

Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu

TS rekry

Muualla