Paljonko tuli? Katso, onko veronpalautuksesi tai mätkysi Loimaan keskitasoa

0
Kuvankäsittely Christian Lenander, TS.

Kuvankäsittely Christian Lenander, TS.

Varsinais-Suomeen tulee tänä vuonna selvästi viime vuosia muhkeampi potti veronpalautuksia. Veronpalautukset tulevat jälleen sopivasti kirittämään joulukauppaa, sillä ne maksetaan tileille 11. joulukuuta.
Maakuntaan tulee lähes 260 miljoonaa euroa veronpalautusta viime verovuodesta. Se on 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Verohallinnon tilastoista selviää, että veronpalautusten euromäärä on kasvanut Varsinais-Suomessa tasaisesti viimeisen neljän vuoden aikana.

Loimaalle veronpalautuksia tulee yhteensä lähes 9 miljoonaa euroa. Palautuksia saa lähes 11 000 henkilöä.
Keskimääräinen veronpalautus on Loimaalla 839 euroa.

Mätkyjä viime verovuodesta joutuu maksamaan hieman yli 2 000 loimaalaista. Keskimääräinen mätkyjen summa on 1 829 euroa.

Myös Loimaalla veronpalautusten kokonaissumma on isompi kuin viime vuonna. Summa nousee yli 13 prosenttia viime vuodesta.
Sen sijaan palautusta saavien henkilöiden määrä on neljä prosenttia pienempi kuin vuosi sitten.

Alueen ostovoimaan veronpalautukset vaikuttavat laajemminkin. Oripäähän palautuksia tulee yhteensä lähes 837 000 euroa ja esimerkiksi Pöytyälle lähes 5 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan veronpalautuksia maksetaan Suomessa 3,6 miljoonalle henkilöasiakkaalle yhteensä 2,9 miljardia euroa.
Verohallinto on julkaissut ennakkotietoja vuoden 2017 verotuksesta. Henkilöiden ja yritysten tarkat verotiedot julkaistaan torstaina. Silloin listataan valtakunnan ja maakunnan suurimmat pääoma- ja ansiotuloja saaneet henkilöt.

 

Näin maksetaan:
Palautukset ja mätkyt

  • Veronpalautukset maksetaan 11.12.2018. Veronpalautukset ovat pankkitileillä 11.12. päivän aikana.
  • Muuttunut tilinumero on ilmoitettava verottajalle viimeistään 11.11.
  • Verohallinnon mukaan tilinumerotieto veronpalautusten maksamiseksi puuttuu vielä yli 70 000 asiakkaalta.
  • Oman tilinumeron voi tarkistaa Omavero-palvelusta.
  • Jäännösveron ensimmäinen erä maksetaan 3.12.2018 ja toinen erä 1.2.2019.
  • Jos jäännösveron määrä on 170 euroa tai enemmän, summa jaetaan kahteen maksuerään.
  • Alle 170 euron jäännösvero on maksettava kerralla 3.12.2018.