Hurrikaanilla musta perjantai ja sunnuntai

0
Antti Ropposelle sattui Ducksia vastaan totaalinen ohipeli. Hän ei saanut yhtään syöttöä onnistumaan, ja muutenkin puolentoista erän aikana nurmolaisen lyöntikäsi oli jääkylmä. Kuva: Christoffer Enckelman
Antti Ropposelle sattui Ducksia vastaan totaalinen ohipeli. Hän ei saanut yhtään syöttöä onnistumaan, ja muutenkin puolentoista erän aikana nurmolaisen lyöntikäsi oli jääkylmä. Kuva: Christoffer Enckelman

Lentopallo
Valtteri Arra
Loimu–Hurrikaani 3–0 (25–21, 25–21, 25–14).
Hurrikaani–Ducks 0–3 (24–26, 23–25, 21–25).

Hurrikaani on ensimmäisen kerran tällä kaudella tilanteessa, jossa sen pelaamisen taso on heikko ja itseluottamus tipotiessään. Kun alkukaudesta joukkueen vahvuus oli maltti ja fiksu pelaaminen, on se tällä hetkellä juuri päinvastoin: Hurrikaani tekee virheitä syöttöruudussa ja hyökkäyspelissä. Sen lisäksi puolustuspelaaminen on vaatimatonta, eikä viimeistä rutistusta jostain syystä saada koneesta ulos.
– Pitää palata takaisin pajalle ja keskittyä perusasioihin, päävalmentaja Jussi Heino totesi sunnuntain kylvetyksen jälkeen.
Vielä perjantain vierastappio Raision Loimulle on jossain määrin hyväksyttävää, vaikka eivät raisiolaisetkaan mitään ihmeellistä esittäneet. Sen sijaan kotisalissa ja kotiyleisön edessä konttaamista Vantaa Ducksin riepotellessa ei voida pitää missään olosuhteissa hyväksyttävänä. Molemmissa peleissä pelikuri ja taistelutahto paistoivat poissaolevana.
– En tiedä, mitä pitäisi sanoa. Kaikkien täytyy nyt jo harjoituksissa vaatia enemmän ja keskittyä pelillisiin asioihin, sunnuntaina isäntien parhaana palkittu Eemeli Kouki tiesi.
Myös hän on tuskaillut muiden laitapelaajien kanssa tehottomuuden kanssa.

SUNNUNTAINA Ducks osasi käyttää hyväkseen loimaalaisten tuskan. Pitkät taistelupallot päätyivät isolla prosentilla vastustajalle, koska se jaksoi nöyrästi toimittaa palloa verkon yli. Tällä hetkellä omia virheitä tulee liikaa, jotka kostautuvat erätappioina. Myös alkukaudesta loistanut passipeli on viime otteluissa ollut hankalaa. Ducksia vastaan Matthew West passasi jopa libero Jesse Mäntylälle!

KAKSI TAPPIOTA ei ole kuitenkaan maailmanloppu. Sen tietää Heino, ja sen tietää jokainen pelaaja joukkueessa. Tappiota muistuttavat siitä, että tällä kaudella ei voittoja tipu ainuttakaan, jos fokus ole koko ajan pelissä ja seuraavassa pallossa. Sunnuntaina joukkueen hermokontrolli petti myös tuomareihin, joilla heilläkään ei aivan nappi-ilta ollut.
Heinolla ja ennen kaikkea joukkueella on nyt ensi lauantaihin saakka aikaa laittaa peli uomiinsa. Mitään taikatemppuja se ei vaadi. Hurrikaani on tällä kaudella osoittanut, että se pystyy voittamaan liigassa kaikki. Osaamista, taitoa ja kokemusta on tarpeeksi, mutta se vaatii palaamista alkukauden hurmokseen. Kausi ei ole vielä edes puolivälissä, mikä pitää myös muistaa.