LP Vampula haki kuusi pistettä pohjoisesta

Lentopallo
Timo Talvitie

WoVo Rovaniemi–LP-Vampula 0–3 (14–25, 10–25, 8–25).
Pölkky Kuusamo–LP-Vampula 1–3 (27–29, 23–25, 25–19, 14–25).

LP-Vampulan pelinaiset pääsivät tuulettamaan monta kertaa pohjoisen pelireissun aikana. Kuva: Pölkky Kuusamo

LP Vampula saavutti viikonloppuna kaksi komeaa voittoa: lauantaina Rovaniemellä Wovosta ja sunnuntaina Kuusamossa Pölkystä. Kuusi sarjapistettä plakkariin.
Perjantaiaamusta maanantaiaamuun kestäneeseen reissuun mahtui pari tuhatta kilometriä ja reilu 20 tuntia matkustusta. Voittojen myötä joukkue nousi sarjataulukossa viidenneksi kaksi pistettä Pölkky Kuusamon taakse, mutta yhden ottelun vähemmän pelanneena.

LP-VAMPULALLA oli edellisviikonlopulta alla voitto Oriveden ponnistuksesta ja sen viimeisestä erästä voitto rökälemäisellä piste-erolla (25–7) ja itseluottamus oli senkin vuoksi kohdallaan. Rovaniemellä pelattu vauserä osoitti jo alusta lähtien pelin suunnan. Koko ottelunkin kannalta viimeinen niitti tuli jo avauserässä, kun kotijoukkueen hakkuri Makena Schone satutti verkkotilanteessa nilkkaansa eikä pystynyt jatkamaan peliä. Ottelu oli kokonaisuudessa LP-Vampulan iloista rallattelua, jossa Wovo jäi jyrän alle.

LAUANTAI-ILLALLA bussin nokka käännettiin kohti Kuusamoa. Isäinpäivän aamuun herättiin ajatuksella, että tänään jatketaan siitä, mihin eilen jäätiin. Vastus tiedettiin lauantain kamppailuun nähden kovenevan rajusti, sillä Pölkky Kuusamon joukkueeseen on hankittu tällekin kaudelle kovan luokan pelinaisia, eivätkä he olleet vielä tällä kaudella kotonaan hävinneet erääkään.
Ensimmäisen erän alkupuolisko osoitti, että kuusamolaiset olivat päättäneet ottaa vierailta luulot pois heti ottelu alusta lähtien. Vampula piti kuitenkin rivinsä kunnossa ja vastasi samalla mitalla, voittaen ensimmäisen erän jatkopisteillä. Toinenkin erä kirjattiin riemukkaasti Huittisiin. Kolmas oli melko tasaista, ja Vampulan johtaessa 8–10 tuli pitkä pisteputki Kuusamolle ja erä lopulta heille. Neljännessä ottelu ratkesi Vampulan vahvan esityksen myötä

PELIT JATKUVAT kotona, kun Nurmon Jymy saapuu Huittisiin 18.11. kello 17 alkavaan otteluun.

OP Edustajistovaalit


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lähitapiola
Sää

Plus-tilaus

Sudokuttaako?

Arkistot

Ämmät Äänessä

Ämmät äänessä -levynjulkaisukonsertti Loimaan Taidetalossa 11.12.2018.

Ämmät Äänessä

Ämmät äänessä -levynjulkaisukonsertti Loimaan Taidetalossa 11.12.2018.

Ämmät Äänessä

Ämmät äänessä -levynjulkaisukonsertti Loimaan Taidetalossa 11.12.2018.

tilaajapalvelija 23.1.2019

Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu

TS rekry

Muualla