Varsinais-Suomen verokärki uusiksi: Panu Routila ja Niko Scharlin listojen kärjessä

0
Fazerin konserninjohtaja Christoph Vitzthum (vas.) uskoo Biofermen tuotteisiin. Tuotteiden kehittämisestä päävastuun on kantanut Merja Scharlin, jonka poika Niko Scharlin jatkaa omistajavaihdoksen jälkeenkin Biofermen johdossa. Arkistokuva Timo Jakonen, TS.

Eniten verotettavaa ansiotuloa Varsinais-Suomessa oli Panu Routilalla. Hänen ansiotulonsa olivat 3,3 miljoonaa euroa. Routila on Konecranesin toimitusjohtaja, vuodesta 2015 lähtien. Konecranes on nostureiden kunnossapidon markkinajohtaja.

Routila on syntynyt vuonna 1964. Routila on myös esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulun vuoden alumni viime vuodelta.

Eniten verotettavaa pääomatuloa Varsinais-Suomessa oli Niko Scharlinilla. Hänen pääomatulonsa nousivat 9,8 miljoonaan euroon. Scharlin on syntynyt vuonna 1979. Hänen ansiotulonsa olivat  92 857 euroa.

Scharlin myi puolitoista vuotta sitten kaarinalaisen kauraosaaja Biofermen Fazerille. Bioferme tunnetaan Yosa-tuotteistaan.

Varsinais-Suomen tulolistoja vuosikausia hallinnut Björn Wahlroos ei enää löydy listakärjestä. Wahlroosilla oli ansiotuloja Suomessa viime vuonna 260 000 euroa.

Sammon, Nordean ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Wahlroos maksaa nykyään pääomatuloistaan suurimman osan Ruotsiin. Suomeen hän maksaa veroja edelleen palkkioista, joita hän saa hallitusjäsenyyksistä.

>​