KRP: Mies kävi linja-autokuljettajan kimppuun Loimaalla tiistaina

0
Peräänajo ja rattijuopot työllistivät poliisia viikonlopun liikenteessä Loimaalla.

Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii kahta tapausta, joissa molemmissa ulkomaalainen mies kävi bussikuskin kimppuun kesken ajon. Toinen sattui tiistaina iltapäivällä Loimaalla. KRP:n mukaan matkustajan epäillään puuttuneen linja-auton kulkuun.

KRP:n tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Sanna Springaren mukaan noin kolmikymppinen mies kävi bussikuskin kimppuun.

–  Mies kävi kuljettajaan käsiksi ja pääsi vääntämään linja-auton rattia sillä seurauksella, että linja-auto osui toiseen ajoneuvoon, Springare kertoo STT:lle.

Bussin nopeus oli pieni, eikä kukaan loukkaantunut.

Loimaan tapaus oli kahdesta ensimmäinen. Se sattui  iltapäivällä neljän aikoihin Loimaan linja-autoasemalla.

 

Vastaava tilanne tapahtui myös Uuraisilla Keski-Suomessa keskiviikon vastaisena yönä noin kello yhden aikaan, kertoo KRP. Linja-auto oli lähtenyt Helsingistä ja oli matkalla Ouluun.

Poliisin tietojen mukaan välikohtauksen aiheuttanut mies oli yllättäen noussut istuimeltaan ja puuttunut kuljettajan ajoon. Etummaisilla penkkiriveillä matkustaneet henkilöt olivat huomanneet tilanteen välittömästi ja onnistuneet taltuttamaan epäillyn. Hänet oli painettu lattiaan ja pidetty paikoillaan Sisä-Suomen poliisilaitoksen partion saapumiseen saakka.

 

Uhkaavampi tilanne koettiin Uuraisilla. Silminnäkijöiden mukaan bussissa matkustanut mies nousi yllättäen istuimeltaan ja kävi bussikuskin kimppuun kesken ajon. Bussilla oli tapahtuma-aikaan nopeutta noin 80 kilometriä tunnissa.

–  Tilanne oli todella vaarallinen, Springare sanoo STT:lle.

Etummaisilla penkkiriveillä istuneet matkustajat onnistuivat taltuttamaan miehen ja pitivät häntä paikoillaan, kunnes poliisipartio saapui. Springaren mukaan Helsingistä Ouluun matkalla olleessa bussissa oli noin 15 ihmistä.

Myös Uuraisten epäilty on noin 30-vuotias mies. KRP selvittää, tuntevatko miehet toisensa ja ovatko tapaukset jotenkin yhteydessä toisiinsa.

 

MTV:n tietojen mukaan miehet ovat turvapaikanhakijoita, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen.

Springaren mukaan molemmat miehet ovat ulkomaalaisia. Hän ei kommentoi sitä, minkä maan kansalaisia miehet ovat.

Miesten mahdollisesta motiivista ei ole tietoa, mutta muun muassa päihteiden ja mielenterveysongelmien mahdollisuutta selvitetään.

Molemmat miehet on otettu kiinni.

Loimaan tapahtumia tutkitaan liikennetuhotyönä ja Uuraisten välikohtausta epäiltynä liikennetuhotyön yrityksenä sekä epäiltynä lievänä pahoinpitelynä. Springarella ei ollut tiedossa, oliko pahoinpitelyn uhri bussikuski vai joku miehen taltuttaneista matkustajista.

Tilanteessa ei tapahtunut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.