”Napapaita sopii harvoille”, Kaikkien aikojen Kopit osa3

0

Loimaan Lehti ryhtyi julkaisemaan Koppeja vuoden 2003 joulukuussa. Julkaisemme tekstiviestipalstamme 15-vuotissynttäreiden kunniaksi kaikki sähköisestä arkistostamme löytyvät Kopit nyt netissä muutaman kuukauden pätkissä.

Tähän päivään mennessä niitä on ehditty paperilehden tekstiviestipalstalla julkaista jo lähes tuhat sivua – ja sanansa ovat saaneet sanoa niin Audimies, Kuntalaispassiivi, Veronmaksaja, Uneton kuin Stetoskoopin uhrikin ja tuhannet muut nimellään ja nimimerkillä.

Monella lukijalla on lempiaiheensa ja monilla peräti lempi-Koppinsa. Syksyllä 2019 saa Loimaan teatterissa ensi-iltansa näytelmä, jonka repliikit ovat vain ja ainoastaan Koppeja.

5.4.2004

Onko Alpinojankadun viereinen oja tarkoitettu piharoskien yms. kaatopaikaksi?? Kompostissa voisi maatua paremmin! Kuka avaa tukkeutuneen ojan?

Silminnäkijä

 

 

Eivätkö aikuiset enää muista millaista on olla nuori? Miksi ihmiset tuntuvat nykyisin olevan niin ahdasmielisiä nuoria kohtaan. Meitä nuoria on monenlaisia, mutta antakaa meille edes mahdollisuus. Ihminen on nuori vain kerran elämässään.

 

19.4.2004

Menkää katsomaan ja kauhistukaa. Ihana uimapaikka Kankaanjärvi Virttaalla on tyhjä Turun Seudun Veden lotraamisen seurauksena.  

Mene mene poika uimaan

 

 

Liikanen saa Suomen Pankinkin konkurssiin.  Nähdäänpä vain.  Ala-Nissilä & kump. käyvät kalliiksi veronmaksajille.

Ennustajaeukko 

 

 

Rekat ovat nykyisin tolkuttoman pitkiä. Ei ihme, jos onnettomuuksia tulee.  Ei niistä pääse ohi kuin ajamalla reilusti ylinopeutta ja sitä kyttää poliisi.    

Audimies

 

 

23.4.2004

Tapahtumia Loimaalla on, mutta usein monia yhtäaikaa. Valinta on vaikea. Minne mennä? Uusintoja kun ei ole useinkaan. Tapahtumakalenteri tarvitaan nettiin, josta järjestäjät näkisivät vapaat päivät tai yhteistyö tehokkaammaksi.

Harmistunut kävijä

 

 

Suuri kiitos Kanta-Loimaan diakoniatyöryhmälle ja Haaran-Onkijoen kyläväelle riemukkaista ja hartaista yhteisvastuuiltamista!    

Ulla ja Ilona

 

 

Missä sijaitsee Pohjan polku? Älkää käyttäkö sisäpiirin ilmaisuja: Pohjan tila ja Loimaan kunta..

Kartta kehiin!

 

 

26.4.2004

Varokaa! Kaksi pyöräilevää poikaa, 13-14v., terrorisoivat muita pyöräilijöitä! Toinen löi, toinen potkaisi. Onneksi eivät osuneet 21.4. illalla.

Mummo

 

 

Kiitokset Loimaan Puutuotteelle – siellä on viimeisen päälle hieno henkilökunta!

Asiakas

 

 

Suomen teillä kuoli 2003 tammi-lokakuussa 41 jalankulkijaa ja 21 pyöräilijää. Ihmishenkien säästämiseksi, olisiko järkevämpää varustaa jalankulkijat kypäräpakolla.

TL

 

 

7.5.2004

Nuorten naisten pukeutuminen  on mautonta. Naisellisuutta! Aina samaan muottiin puristavat farkut. Hameet ja vyötäröt esiin. Napapaita sopii harvoille.

TL 

 

 

Onko SPR ihmisten huvittaja? Paikallisosastot järjestävät huuhaa-tilaisuuksia, joissa halataan ja suukotellaan. Mitä sellaisella toiminnalla autetaan. Järjestöllä on vakava tarkoitus.

Lopettakaa pelleily

 

 

10.5.2004

Kiitos Mellilän kunnalle järjen käteen ottamisesta soraluvan käsittelyssä!

Wagner 

 

 

Onpa ikävä tulla yöllä Loimaalle. Pimeät sisääntuloreitit ja pimeä kaupunki. Ei paljon ilahduta. Kaipaamme valoja

 

19.5.2004

Suomen tehokkain hidaste löytyy Alastaron urheilukentäntieltä. Betonipäällys puuttuu, mutta kyllä se ilman sitäkin korotusta nopeuksia hiukan pudottaa.

TL

 

 

Eurovaaliehdokkaita käy Loimaan torilla melkein joka päivä, mutta vain kepulaisia. Eikö Loimaa muita kiinnosta?    

Monipuolueisesti kiinnostunut

 

 

24.5.2004

Kuinkahan kauan tuollainen turhanaikainen ja koominen sauvakävelykoohotus kestää? Aikansa kutakin, sano pässi kun päätä vietiin.

TL 

 

 

Ehdotus kirkkojen nimiksi: Kupolikirkko ja Latokirkko.

Arvaa kumpi

 

 

9.6.2004

Nyt selvisi kuka varasti ”katteisten kiven”, se oli rakentaja-Rane.

S.T. 

 

Sitä kansaa kuuleminen, jonka juurella kirkko. Papit aloittivat, luottamushenkilöt jatkavat. Missä on kirkkokansa kirkon asioissa?

 

18.6.2004

Kiitos Sari Keskitalo, kun nostit esiin ammattiin valmistuneet. Juuri he ansaitsevat näkyvät juhlat. Ylioppilaista kohkataan nykyään liikaa. Ammatille arvoa!

 

Suopellontien hidaste pultattu suojatien eteen!?! Eiköhän siinä kuulu muutenkin hidastaa? Eipä vähene suoran ylinopeudet yhtään. Äly hoi, älä jätä!

 

21.6.2004

Loimaan kaupungin kirjaston virkailijat, linnunlaulun säestämä kiitos! Naapuripitäjän lainaajaa palvelette hymyssä suin & ystävällisesti.

Asko Vainio, Ypäjä

 

 

Jukka Ollila. Ehkä Sinun olisi parempi olla Helsingissä. Miksi tulit tänne maaseutujunttilaan?

Kysyy Merja Valtonen Kauhanojalta

 

 

Kiitos myös minulta Sari Keskitalolle. Arvostan ammattiin valmistuneita enemmän kuin ylioppilaita. Arvostus valmistuneiden ja ylioppilaiden välillä tulee kääntymään.

TL

 

 

Lehdessä 19.6. otsikolla Humppila myönsi takauksen oli virhe. Humppilassa ei ole enää White Housea vaan Humppilan Suoramyynti -niminen liikekeskus.

J.J.

 

 

23.6.2004

Alastaron kirkko 20.6. Sinä mies häiritsit juhlaväkeä ravaamisellasi. Ei joka tilannetta tarvitse kuvata, tallenna mieluummin muistot sydämeesi.

 

Järvisen puutarhalle kiitos hyvästä palvelusta!

Pankkikortti sählääjä

 

 

30.6.2004

Jorasmaalle tiedoksi: inhimillinen ja ihmisarvojakunnioittava politiikka ei toimi Loimaalla. Täällä toimii kieroilu, takinkääntö ja diktatuuri!

HL

 

 

Eikö Loimaan torille riittäisi kauppiaita myös lauantaiksi, kun torin vierustan liiketilatkin huutavat autiuttaan?

Kesäloimaalainen 

 

 

Telkkariluvan hinta nousee melkein 200 euroon ja ohjelma on pelkkää jalkapalloa tai uusintoja. Kauanko pinnamme kestää?

Sohvaperuna