Suopellon hallipalo saatiin aisoihin

0
Teollisuushallin päätyä raivattiin noin kello 8.30. Kuva: Lari Kiviranta.

LOIMAA Tulipalon remonttihallissa aiheuttamat aineelliset vahingot jäivät kohtalaisen vähäisiksi maanantaina.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Suopellontielle aamulla kello kahdeksan jäljestä.
Mahdollisesti lämpökeskuksesta alkunsa saanut palo ehti levitä katto- ja seinärakenteisiin, ja pelastuslaitos joutui purkamaan noin 20 neliön alan.
Aineksia isommalle onnettomuudelle oli, sillä tuli olisi saattanut levitä avoimessa ullakkotilassa. Halli ja sen yhteydessä sijaitseva toimistorakennussiipi muodostavat noin tuhat neliötä.
Tulipalo aiheutti vesi- ja savuvahinkoja. Henkilövahingoilta vältyttiin.
Paikalla oli noin 20 pelastusyksikköä. Puolen päivän jälkeen tulipalopaikalla oli vielä jälkivartiointi.

 

Teollisuushallin päätyä raivattiin noin kello 8.30. Kuva: Lari Kiviranta.

 

Uutista on päivitetty kello 13.27.