Ei tullut Lauria tai Vakkaa, Mynämäen Jukola vuonna 2021 sai nimekseen Lukkari-Jukolan

0
Tunnelmia Jukolan yöstä Paimiosta vuodelta 2015. Kirosanat olivat maastossa toiseksi yleisintä puhetta, yleisintä oli tiedustella muilta suunnistajilta seuraavaa rastia. Kuvaaja on Mikael Rydenfelt.

Tunnelmia Jukolan yöstä Paimiosta vuodelta 2015. Kirosanat olivat maastossa toiseksi yleisintä puhetta, yleisintä oli tiedustella muilta suunnistajilta seuraavaa rastia. Kuvaaja on Mikael Rydenfelt.

Mynämäessä ja Nousiaisissa vuonna 2021 järjestettävä Jukola-viesti on saanut nimen. Järjestelytoimikunta on valinnut nimeksi Lukkari-Jukolan.
Valittu nimi sopii tapahtumalle hyvin ja sillä on useita kiinnekohtia paikkaan ja järjestämisvuoteen, perustelevat järjestäjät.
– Lukkari on Seitsemässä veljeksessä melko keskeinen hahmo ja opettajan esikuva. Vuonna 2021 tulee täyteen sata vuotta oppivelvollisuuslain hyväksymisestä, kertoo kilpailunjohtaja Petri Paukkunen.
Lukkari-nimi viittaa vahvasti pesäpalloon, ja Mynämäki on tunnettu pesäpallopitäjä.
– Meillähän on viestin maali kotipesässä melkein syöttölautasen kohdalla, naurahtaa Paukkunen.
– Pesäpallo on Suomen kansallispeli ja suunnistusta taas voisi kuvailla kansallisurheiluksi, jonka kaikki tietävät ja jota useimmat ovat kokeilleet.

Viesti juostaan Mynämäen ja Nousiaisten maastoissa, kasitien länsipuolella.
– Nimi voidaan nähdä myös viittauksena lukkarinrakkauteen. Vaatii aikamoista intohimoa, että valtava suunnistustapahtuma saadaan aikaan, sanoo Paukkunen.
Jukolan järjestävät vuonna 2021 Liedon Parma ja Mynämäen Suunnistajat-52.
Järjestäjät kysyivät TS-Yhtymän lehtien lukijoilta apua nimen keksimiseen syyskuussa. Yleisöltä tuli satoja nimi-ideoita.
– Ehdotuksia tuli hyvä määrä, ja niissä oli paljon hyviä ajatuksia. Uudenlaiset ehdotukset avasivat monella tapaa järjestäjien silmiä, kiittää Paukkunen.
Järjestäjät pohtivat ehdotuksia pitkään.
– Meillä oli loppusuoralla muutama vaihtoehto, mutta sitten tuli vielä tämä yllätysehdotus, ja se voitti pelin, kuvailee kilpailunjohtaja.

 

NIMI ON SAANUT hyväksynnän myös paikkakunnilta, joissa Jukola järjestetään. Lisäksi se on hyväksytty taustajärjestö Kaukametsäläisissä.
– Nimessä on hyvä tarina ja nimi toimii koko seutukunnan asialla, kehaisee Petri Paukkunen.
Markkinoinnissa tapahtuma käyttää nimeä Lukkari-Jukola 2021 Mynämäessä.
Vuoden 2021 tapahtumaa mietitään nyt eri valiokunnissa. Näissä pohditaan esimerkiksi kilpailurataa, turvallisuutta ja markkinointia. Myös joitakin osuusisännyysssopimuksia on jo tehty.
– Kilpailuun ilmoittautuminen aukeaa noin puoli vuotta ennen tapahtumaa. Talkoolaiseksi voi jo ilmoittautua, kertoo Paukkunen.

 

NIMEN VALINTAKRITEEREITÄ oli useita. Nimen tuli olla hyvää suomea, se ei saa viitata tuotemerkkiin. Lisäksi sen täytyy olla neutraali nimi, joka kuvaa esimerkiksi tapahtumaa tai aluetta.
– Tapahtuma järjestetään Aleksis Kiven hengessä. Ei haittaa, jos nimessä on ripaus seitsemää veljestä, sanoi kilpailunjohtaja nimikisan alla.
Lounais-Suomessa on viimeksi järjestetty Jukola vuonna 2015. Silloin se juostiin Paimiossa. Tapahtuman nimi oli Louna-Jukola.
Mynämäessä ei ole aikaisemmin juostu Jukolan viestiä. Lähistöllä, Laitilassa, on juostu viesti vuonna 1985.

 

Jukola-viestin nimikilpailu

  • Jukola-järjestäjät kysyivät TS-Yhtymän lehtien kautta yleisöltä nimiehdotuksia vuoden 2021 Jukola-viestille.
  • Ehdotuksia tuli yli 450.
  • Lukkari-Jukolaa ehdotti yksi henkilö. Hän on Kalle Järvelä.
  • Lisäksi ehdotuksista palkitaan Lauri-Jukola-nimeä ehdottanut Antti Veijalainen.
  • Lauri-Jukola oli nimivalinnassa mukana loppusuoralle asti.
  • Tammi-Jukola-nimiehdotuksesta palkitaan Jyrki Lumiainen.
  • Yleisin ehdotus nimeksi oli Mynä-Jukola.
  • Paljon ehdotuksia sai myös nimi Vakka-Jukola.
  • Suosittuja ehdotuksia olivat myös Wirmo-, Virmo-, Kivi- ja Varsi-Jukola.

Jukolan viestien nimihistoria

  • 2019 Kangasala Jukola, Kangasala
  • 2018 Lahti-Hollola Jukola, Hollola
  • 2017 Joensuu-Jukola, Joensuu
  • 2016 Lappee-Jukola, Lappeenranta
  • 2015 Louna-Jukola Paimio
  • 2014 Kuopio-Jukola, Kuopio
  • 2013 Jämsä-Jukola, Jämsä
  • 2012 Valio-Jukola, Vantaa
  • 2011 Salpa-Jukola, Virolahti
  • 2010 Kytäjä-Jukola, Hyvinkää