Lentopallo
Valtteri Arra
Hurrikaani–Vantaa Ducks 3–0 (25–19, 25–20, 25–23).

Lähes kahden ja puolen viikon mittainen ottelutauko loppui keskiviikkona, kun Hurrikaani sai Loimaalle vieraita Vantaalta. Sarjajumbo Ducks saapui Liikuntahallin parketille kymmenen ottelun tappioputkessa, ja se näkyi kaikessa tekemisessä.
Ducks ja päävalmentaja Ismo Tuominen ovat joutuneet kauden aikana tekemään rajujakin muutoksia joukkueeseen, mikä näkyy karulla tavalla joukkueen kollektiivisessa pelaamisessa. Keskiviikkona joukkueensa parhaana palkittu Atte Kyrölä tiivisti joukkueen ongelmat hyvin.
– Me olemme todistaneet kaikille, että olemme hyvä joukkue. Olemme voittaneet kertaalleen täällä Loimaalla tämän kauden aikana. Nyt vain tuntuu, että emme onnistu kaikki kerralla. Aina jokin osa-alue pettää.
Tällä kertaa vantaalaisilta petti totaalisesti hakkuripelaaminen.
Kesken kauden joukkueeseen liittynyt brasilialainen Reynaldo Green Rogers onnistui ensimmäisen kerran vasta toisessa erässä. Siihen saakka brassi pelaili ja oli enemmänkin rasite joukkueelle. Kun kolmanteen erään Rogersin tilalle vaihdettiin Antti Vallin, homma lähti toimimaan edes kelvollisesti.
– Niin kauan taistellaan kun on mahdollisuuksia, Ismo Tuominen valoi uskoa. Tuomisella on iso työ kaivaa Ducks pois liigajumbon paikalta.

KOTIJOUKKUEEN päävalmentaja ei myöskään säteillyt tyytyväisyyttään ottelun jälkeen. Rauhallisesti ottelua kommentoinut Jussi Heino oli tyytyväinen voittoon ja kolmeen pisteeseen. Hän löysi pelistä paljon parannettavaakin.
– Aina tauon jälkeen ottelurytmiin pääsy ottaa aikansa. On arvoitus, miten peli lähtee liikkeelle. Nyt oltiin heti rytmissä kiinni, mutta kolmannessa erässä olimme ehkä liiankin varovaisia. Olisi ollut paikka antaa pallolle kättä hiukan enemmänkin.
Tauko ei kuitenkaan ollut muuttanut joukkueen pelaamisessa mitään oleellisesti. Kapteeni Matti Oivanen jatkoi siitä, mihin tammikuussa jäi. Kapteeni teki ottelun alussa tuhojaan keskihyökkäyksellä, ottelun puolivälissä torjui neljästi Ducks-hyökkäyksen ja lopussa sinetöi usealla painavalla aloitussyötöllä pelin kotijoukkueelle. Kaikkiaan Oivanen kirjautti 11 pistettä. Isäntien parhaana palkittiin kuitenkin Tomi Rumpunen (13 pist.), jonka vastaanottopelaaminen oli jälleen kerran varmaa.

NYT HURRIKAANI jatkaa kiivaaseen tahtiin pelejä. Loput kuusi runkosarjan ottelua se pelaa kahden viikon sisään.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here