Yhdistyksissä kuhisee

Kylillä kuulee usein, että talkoisiin saadaan huonosti väkeä ja että yhdistyksen toimintaan ylipäätään ei enää tahdo saada uutta verta. "Vastuuta pelätään ja televisio vie ihmisten vapaa-ajan" on usein kuultu selitys. Asia ei kuitenkaan ole aina ihan näin yksiselitteinen.

Kylä- ja muissa yhdistyksissä pitäisi aina olla kykyä kulkea tuntosarvet pystyssä. Toiminta ei voi perustua samalle pohjalle vuodesta toiseen.

Yhdistys ei vedä uutta väkeä, jos toimintaan ei pääse vaikuttamaan - tai jos siitä ei tiedetä. Yhdistyksen pitää tehdä jatkuvaa suhdetoimintaa ja markkinointityötä. Esimerkiksi kylien uusien asukkaiden vastaanoton merkitystä ei voi liikaa korostaa.

YHDISTYSTEN toimintaympäristö on entistä haasteellisempi. 2000-luvun ihmiselle elinikäinen tai edes pitkäaikainen sitoutuminen on yhä vaikeampaa. Toimintaan lähdetään mukaan vain silloin kuin se itselle sopii ja siitä saa välittömän tyydytyksen. Suurten aatteiden aika on ohi.

Yhdistyksiä perustetaan Suomessa silti alati kiihtyvään tahtiin. Monet ovat mukana toiminnassa projektimaisesti eli ollaan mukana toteuttamassa jokin konkreettinen asia tai hanke. Toisia puolestaan kiinnostaa yhdistyksen toiminnan osa-alue, vaikkapa yhdistyksen lentopalloilta. Konkreettinen toiminta ohittaa jäykäksi koetun hallitustoiminnan.

Järjestökenttää paljon tutkinut professori Martti Siisiäinen on todennut, että yhä useammalla suomalaisella yhdistyksellä on yhteisen kokoontumispaikan sijaan toimisto. Jäsenistö suhtautuu yhdistykseen kuluttajamaisesti; yhdistys on paikka, josta ostetaan palveluita, niitä ei enää tehdä itse.

Toisaalta Siisiäisen mukaan järjestömaailmassa näyttäisi taas olevan tilausta perinteiselle yhdessä tekemiselle: "palveluja meiltä meille". Tällainen toimintatapa on ollut varsinkin kylien yhdistystoiminnan vahvuus ja maaseutuhan on täynnä erilaisia kylätaloja ja muita kokoontumispaikkoja. Niistä kannattaa pitää kiinni! Pitää kuitenkin muistaa, että nyky-yhteisöllisyys ei aina vaadi kasvokkain olemista.

OLENNAISTA olisi löytää kullekin aktiiville väylä toteuttaa omaa kiinnostusta ja osaamista. Tämä on olennaista myös 2000-luvun talkookulttuurissa; talkoiksi on laskettava - ja arvostettava - muukin kuin vasaralla, lapiolla ja muilla työkaluilla tehtävä fyysinen ponnistus.

Talkoita ovat myös ne työt, joilla pistetään pystyyn esimerkiksi erilaisia tapahtumia: myyntitiskien täyttäminen, arpajaisvoittojen pyytäminen, tiedottaminen. Ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Entistä enemmän aikaa kuluu myös paperitöihin. Hankebyrokratia on kasvanut koko ajan. Isommissa - sekä byrokraattisemmissa - kunnissa asioita ei enää hoideta puhelinsoitoilla vaan erilaisten papereiden voimalla.

Yhdistystoiminnasta kiinnostunut verottajakin kaipaa monenlaisia dokumentteja. Nykytalkoita nämäkin.

MENESTYVÄN yhdistyksen tunnusmerkki on joka tapauksessa se, että toiminta ei saa olla pelkkää puurtamista.

Pelkkiä talkoita jäsenistölleen tarjoava yhdistys ei ole mikään vetonaula, kun ihmiset miettivät mihin kaikkeen vapaa-aikaansa jakavat.

Kirjoittaja on Varsinais-Suomen kyläasiamies

– Tauno Linkoranta
Julkaistu 6.3 2010 01:00:22