Kenen kirkko?

Olen tietämättäni ollut aina körtti. Tämän huomasin pari vuotta sitten, kun osallistuin retriittiin, jossa laulettiin välillä körttivirsiä ja suurin osa ajasta oltiin hiljaa.

Kirkko on kristillisten seurakuntien muodostama uskontunnustuksen tai opinkäsitysten yhdistämä kokonaisuus. Näin määritellään kirkko. Kirkon sisällä on virallisia ja epävirallisia ryhmiä paljon. Miksi näitä osittain keskenään kiisteleviä ryhmiä on syntynyt?

Luulen, että osittain siksi, että jotkut ajattelevat omistavansa hengellisen totuuden ja vaativat muita ajattelemaan samoin.

SITTEN on meidän perusseurakuntalaisten suuri joukko, jotka hämmästyneinä seuraamme kaikkea sitä, mitä kirkossa tapahtuu.

Helsingin Sanomissa käytiin kesäkuussa yleisönosastossa keskustelua siitä, kuka sopii kirkkoon. Forssan seurakuntapastorin mielestä ”Kirkkoon sopivat muutkin kuin tosiuskovat” (HS 15.6.) Ilkka Wiio viittasi kirkkoisä Augustinukseen, joka muistutti, että vain Jumala tietää lopulliset valinnat, eivät ihmiset.

Vapaa-ajattelijat ovat Ilkka Wiion mukaan onnistuneet hyvin siinä, että tapa- ja rivikristityt ovat jättäneet kirkon. Kirkko on valitettavasti myös omalla toiminnallaan lisännyt lähtijöiden määrää.

Kirkkoa ovat leimanneet viime vuosikymmeninä erilaiset opilliset kiistat. Naispappeus ja naispiispuus jakavat edelleen mielipiteitä. Seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet puhuttavat. Luther-säätiö saa jäsenmääräänsä nähden mediassa suhteettomasti palstatilaa ja lähetysaikaa.

Pedofiliaskandaalit ovat esillä kaikkialla kristityssä maailmassa. Ihmiset ovat joutuneet miettimään omaa kantaansa erilaisiin asioihin kirkossa. Rikokset ovat rikoksia, mutta muut asiat ovat jännittävää, todellista draamaa julkisuudessa. Kaiken tämän ohella kotikutoista draamaa on näytelty omassa seurakunnassamme valitettavasti vuosikausia.

Jos minä joskus taivastelen joitakin ihmisiä tai asioita, tyttärelläni on tapana sanoa minulle heti: Kukin vastatkoon vaelluksestaan itse kunhan ei loukkaa ketään. Aika hyvä neuvo.

MIKSI siis olen körttimielinen maallikko kuten Seppo Kääriäinen. (HS 10.7.)? Körtit ovat sallivia kristittyjä. He korostavat ihmisen pienuutta ja Jumalan suuruutta. Kukaan heistä ei omista hengellistä totuutta. Asioista keskustellaan. Toiselta ihmiseltä ei kysellä hänen parannuksestaan tai uskonratkaisuistaan. Usko on henkilökohtainen asia. Tämä sopii sulkeutuneille suomalaisille. Armo kuuluu kaikille. Jos et voi rukoilla, ikävöi, sanovat körtit.

Elämässäni on ollut paljon päiviä, jolloin en ole osannut rukoilla. Saan siis ikävöidä ja pelkästään luottaa Jumalan armoon. Ei tarvitse olla mitään, ei edes kohtuullisen hyvä uskovainen. Ei tarvitse elää tietyllä tavalla. Ei tarvitse kirjaimellisesti uskoa teologisia opinkappaleita, jotka ovat ajattelevalle ihmiselle liian vaikeita. Voin vain luottaa.

Minulle kirkko on kaikkien kirkko.

Kirjoittaja on Forssan ammatti-instituutin lehtori

– Päivi Nummela
Julkaistu 27.7 2010 01:00:34