Reviirien suojelua, puolesta ja vastaan

Kesätalomme on aivan kylätien varrella. Tapanani on joka kevät istuttaa ikkunalaatikoihin ahkerialiisoja omaksi ja ohikulkijoiden iloksi. Tänä keväänä olin vähän myöhässä. Aloitin työn vasta kesäkuun puolella.

Talviset havut ja kanervat olivat olleet häpeällisesti paikallaan, vaikka kesä jo rynnisti kasvuun. Keittiön ikkunan alla oleva laatikko oli valmis, seuravana vuorossa saunan ikkuna.

Olin jo poistanut havut ja tartuin kanervaruukkuun, kun korvani ohitse suhahti pieni lintu.

TAJUSIN, että sillä on pesä kanervaruukun takana. Pesässä oli sievässä järjestyksessä vaaleanvihreitä pieniä munia ainakin kahdeksan, aivan kuin pääsiäismakeisia. Laitoin äkkiä ruukun takaisin ja peräännyin nurkan taakse kurkkimaan, josko lintuemo palaisi takaisin.

Toiveeni toteutuikin hetken päästä. Pieni lintu sujahti niin nopeasti pesäänsä, etten ehtinyt sitä tunnistaa. Laatikko rauhoitettiin ja ahkeratliisat kukkivat portaalla siihen asti kunnes poikaset kuoriutuvat.

Ehkä ohikulkijat arvaavat ilman kylttiäkin, että tuossa taitaa olla linnunpesä.

Muutkin puutarhatyöt ovat olleet myöhässä, osin säiden kylmyydestä johtuen. Peruna saatiin kuitenkin maahan juuri Kustaan päivänä. Vanha jyrsijämme(kone) lähti ihmeeksemme käyntiin, kun sai uuden tulpan. Vaari veti kuokalla vaot ja yhdessä istutimme perunat. Sipulit, mangoldit, yrtit, salaatit ja pavut saatiin maahan pari päivää myöhemmin.

Sitten alkoikin kamppailu kasvimaasta, vaikka kasvattajat vasta ihaillen huokasivat siistiä kasvimaata katsellessaan ja selkää oikoessaan. Naapuripihalta kuului jo fasaanikukon rääkäisy:” Ai että papuja! Tullaan, tullaan.”

Aikaisempina vuosina oli hauska katsella upeita fasaanikukkoja, jotka itsetietoisina kävelivät puutarhamme poikki haareminsa kanssa tai tanssivat taistelumenuettia kilpailevan kukon kanssa pyrstöään värisyttäen ja rintaansa röyhistäen.

Myöhemmin olemme oppineet, että kyseisen paraatin jälkeen kukkamaan tulppaanit on nokittu nurin ja sipulit syöty, salaattimaalla on peuhattu, ja pavuista ei ole jäänyt ituakaan.

Nykyään lapsenlapsilla on lupa lennättää fasaaneja huutamalla, jos ne ovat lähelläkään kasvimaita tai kukkapenkkejä. Onneksi paikallinen fasaanikuningas ei enää haudota 8 000 fasaanin poikasta ja laske niitä luontoon helsinkiläisherrojen ”metsästettäväksi”.

REVIIRIN suojeluksi voisi kai lukea myös taivassalolaisten mielenilmauksen vanhan kirkkomaiseman säilyttämisen puolesta. Samaa asiaa koski myös runoilija Heli Laaksosen hieno kirjoitus Turun Sanomissa.

Me kotiseuduiltamme muuttaneet olemme joutuneet luopumaan lapsuuden ympäristöstä, mutta olemme saaneet tilalle toisenlaista arvokasta maisemaa. On rikkautta nähdä ympäristöä useasta näkökulmasta; maaseutua ja kaupunkia, merta ja peltomaisemaa, kulttuurimaisemaa ja villiä luontoa.

Ne kaikki tarvitsevat hoitoa ja suojelua ja niissä kaikissa on oma kauneutensa.

Kirjoittaja on eläkkeellä erityisopetuksesta, muori Essille, Lotalle ja Atelle

– Anna-Liisa Kastio
Julkaistu 31.7 2010 01:00:25