Sunnuntai 1. elokuuta 2010 • Vastaava päätoimittaja Kati Uusitalo

Paloasema ei vielä riitä

Loimaan uuden paloaseman vihkiäisissä riitti hymyä niin rakennuttajan, eli Loimaan kaupungin edustajilla kuin vuokraajallakin, Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen väellä.

Aseman tilojen tarkoituksenmukaisuutta, sijaintia ja tonttia kehuttiin. Lisäksi huomautettiin aseman ja sen väen palvelevan seutukuntaa ja oikeastaan koko maakuntaakin.

Paloasema ja sen henkilöstö eivät kuitenkaan riitä.

Suomen korkein pelastusviranomainen, pelastusylijohtaja Pentti Partasen mukaan paloasemista pitää tulla turvallisuustietojen ja -taitojen tavarataloja ja pelastuslaitosten pitää lähteä jakamaan turvallisuutta koskevaa tietoa ihmisten luo. Suomen tavoitteena kun on olla Euroopan turvallisin maa jo viiden vuoden päästä.

Toimivat paloasemat, osaavat pelastusammattilaiset ja heidän jakamansa tarpeellinen turvallisuustieto ovat kuitenkin vasta osa turvallisuutta ja tavoitteen saavuttamista.

Paljon riippuu siitä, mitä meistä jokainen saamallaan turvallisuustiedolla tekee. KU

PS. Kalenterissa lukee maanantain kohdalla Kansainvälinen naistenpäivä. Miesten omaa päivääkin on sinne ehdotettu. Joka päivä voi kalenterista riippumatta pitää sentään Ihmisten päivää.

– Kati Uusitalo
Julkaistu 6.3 2010 01:00:21

  • ›Paloasema ei vielä riitä‹

    6.3 2010 01:00:21