Kaupungintalolla ja kirjastossa vesi pääsi saumojen väliin
Alkuviikon suojasäiden jälkeen takaisin pakkaselle kääntynyt sää on liukastuttanut kulkuväylät. Hiekoitukset aloitetaan tarpeen vaatiessa.
Puutarhuri Jarmo Parikka kertoo, että hiekkaa on ajettu valoristeykseen Aleksis Kiven kadulle sekä Lamminkadulle. Heimolinnan ja Kaunismäenkadulta nousevan Tapiolanmäen pitävyydestä on myös huolehdittu.
- Niiden jälkeen teitä hiekoitetaan järjestyksessä, Parikka toteaa.
Hän uskoo hiekoituksen hoituvan kohtalaisen nopeasti, mutta muistuttaa, että kesäkelejä ei teille pystytä loihtimaan.
- Pitäisi ruveta uskomaan, että talvisin on liukasta. Hiekoitamme minkä kerkeämme.
Tähän mennessä soraa ei ole tarvinnut käyttää runsain mitoin.
- Nyt on erinomaisen hyvä vuosi, koska ei ole tarvinnut hiekoittaa. Aikaisemmat vuodet ovat olleet ihan eri tasoa, kaupungin tekninen johtaja ovo Rauno Ahtinen iloitsee.
Olli-Pekka Rastas Kotipolun Pihaportista kertoo, että soraa levitetään tarpeen vaatiessa pihoille ja kulkuväylille.
- Meillä on koneissamme hiekoituslaitteet. Mihin ei koneilla päästä, hiekoitetaan käsin.
Loimaan seudulla suolattavia teitä ovat Ysitie, Kantatie 41 ja tie numero 213. Liikennevirastosta kerrotaan, että teitä suolaavilla urakoitsijoilla on kahden tunnin toimenpideaika. Tavoitteena on, että liukkautta ei syntyisi ollenkaan.
RAKENNUSTEN KATOILTA tiputetaan lunta, jotta vesi ei pääsisi saumojen väliin. Vahingoilta ei ole täysin vältytty.
- Kirjastossa vettä on hieman. Myös kaupungintalolla on, rakennusmestari Toivo Lehtinen kertoo.
Maanantaina lunta katolta pudottanut teknisen puolen työryhmä otti urakakseen kaupungintalon. Seuraavaksi ryhmä lähti lumitöihin Kartanonmäelle.
- Tilanne näyttää kurjalta. Koko Etelä-Suomen valtakunnallinen tilanne on huono, Lehtinen myöntää.
Olli-Pekka Rastas uskoo ihmisten rauhoittuvan ja kattokeikkojen hiipuvan hiljalleen.
- Ihmisiä on ehkä peloteltu turhan paljon. Talonpoikaisjärki kannattaa muistaa.
Oikeaksi ongelmaksi ovat muodostuneet eritasoisten kattojen vaihtokohdat, jiirien kulmat. Niissä riittää lunta ja tekemistä.
Omatoimiset tai työnsä puolesta katoilla huhkivat eivät ole Loimaan alueella satuttaneet itseään ainakaan niin pahasti, että terveyskeskukseen olisi jouduttu lähtemään.
- Ei ole kukaan pudonnut katolta, johtava ylilääkäri Maire Toivonen tiivistää.
– Katriina Reijonen, Loimaa
Julkaistu 4.3 2010 08:08:14