Vastaava päätoimittaja Kati Uusitalo
Sunnuntai, 5. helmikuuta. Nimipäivät: Asser

Väkivallan uhkatilanteet lisääntyneet kaupungin toimipisteissä

Loimaan Lehti, Loimaa 31.7.2010 01:00:21

Oppilas kävi kiinni opettajaan. Esikouluikäinen löi nyrkillä avustajaa kasvoihin.

Otsikot eivät ole iltapäivälehtien lööpeistä, vaan Loimaan kaupungin työntekijöiden kokemia väkivaltatilanteita viime keväältä.

Kaikki väkivaltatilanteet tulevat kehittämisjohtaja Matti Tunkkarin tietoon, ja hän on aiheesta huolestunut.

– Palveluammateissa koettu väkivallan uhka tai peräti väkivaltatilanne on perin ikävä juttu. Yleisin tilanne on sanallinen uhkailu, mutta oleellisesti vakavampaakin on valitettavasti ilmennyt, Tunkkari sanoo.

Huhtikuun alusta kesäkuun loppuun mennessä tietoon tuli 12 eri ilmoitusta kaupungin eri työpisteistä.

– Uhkailuja ei tapahdu enää yksin sosiaalitoimessa vaan tasaisesti eri sektoreilla. Kirjasto taitaa olla ainoa paikka, mistä ei ole tullut ilmoitusta väkivallan uhasta, Tunkkari sanoo.

Suurimmassa osassa väkivaltatilanteista on selvitty henkisin vaurioin, mutta pieniä loukkaantumisiakin on tapahtunut.

Kaikki väkivaltatilanteet menevät myös työterveyshuollon tietoon ja siellä tapahtunutta voi käydä läpi. Samoin työnantaja eli Loimaan kaupunki on laatinut toimintaohjeet ja kaikki tapaukset käydään läpi, sillä työntekijällä on oikeus olla turvassa työpaikassaan.

Sari Keskitalo

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
UUTISET
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
1. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
29. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
Copyright © 2010-2012 Loimaan Lehti