Poliisi kertoo päivän valvontapaikat Twitterissä

0

Varsinais-Suomen tai Satakunnan tieliikenteessä tapahtuu loukkaantumiseen johtavia onnettomuuksia päivittäin kahdesta kolmeen. Kuolemaan johtava onnettomuus sattuu keskimäärin vähintään joka toinen viikko, kertoo poliisi.

Euroopan unionin alueella tieliikenteessä on 25 000 kuollutta vuodessa, eli noin 70 päivässä.

Euroopan liikennepoliisiverkosto TISPOL järjestää vuosittain operaation Project EDWARD (European Day Without A Road Death) Kyseisellä nimellä tapahtuva valistus- ja valvontakampanja tähtää nimensä mukaisesti liikennekuolemattomaan päivään Euroopassa. Päivä, jolloin tuohon tavoitteiseen tänä vuonna pyritään, on tänään torstaina 21.9.

Lounais-Suomen poliisi toteuttaa liikennekuolematonta päivää valvomalla liikennettä ja kertomalla valvontapaikoista sosiaalisessa mediassa Lounais-Suomen poliisin Twitter-tilillä @L_S_poliisi.