Taidetalon julkisivu tuorestuu aikataulussa

0

LOIMAA Rantatiellä sijaitsevan Loimaan Taidetalon remontti on loppusiivousta vaille valmis. Toteutunut julkisivukunnostus antaa huolettomia vuosia pitkälle tulevaisuuteen.

– Remonttia on mietitty pitkään. Korjaustapa ja laajuus määräytyi vuonna 2018 laaditun julkisivun kuntotutkimuksen perusteella, kaupungin rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen kertoo.

Taidetalon remontti alkoi toukokuussa rakennuksen huputtamisella. Sen jälkeen vanhat pinnoitteet hiekkapuhallettiin, vanhat rappaukset poistettiin, parvekkeen rakenteet korjattiin ja koko talo rapattiin ja maalattiin uudelleen. Toimenpiteiden myötä talon värisävy tummuu hivenen.

Urakasta vastasi turkulainen Kiinteistömaalaus P. Järvinen Oy, joka on toteuttanut aiemminkin vastaavia projekteja. Referenssikohteet olivat yksi hankintakilpailutuksen ehdoista.

Taidetalon remontin kokonaiskustannukset ovat 230 000 euron luokkaa. Hinta ei sisällä arvonlisäveroa.

Urakka toteutettiin elinympäristövaliokunnan päätöksen mukaisesti laajemman korjausvaihtoehdon mukaisesti (LL 4.4.), jotta seuraavalla huoltojaksolla tehtävät korjaukset jäisivät vähäisemmiksi.

REMONTTI ei ole kulttuuriohjaaja Markus Poutasen mukaan vaikuttanut Taidetalon käyttöön. Rakennuksessa on kaupungin sekä työväenopiston tiloja.

Poutasen toivottaa kaupunkilaiset tervetulleiksi tutustumaan Taidetalon uudistettuun ulkoasuun esimerkiksi seuraavassa tiistaikonsertissa, joka järjestetään 3. marraskuuta. Taidetalossa on parhaillaan myös Hanna Rautavuoren Luontoni-näyttely sekä Eino ja Meeri Haapasen taidekokoelmien pohjalta koottu Veden äärellä -kokoelmanäyttely.

KIINTEISTÖÄ on edellisen kerran korjattu vuonna 2011, jolloin rakennuksen vesikatto uusittiin.

Seuraavaksi toteutetaan linjasaneerauksen hankesuunnittelu ja jollain aikataululla myös itse linjasaneeraus.

Taidetalolle oli lisäksi määrä laatia asemakaavan mukainen vihersuunnittelu tänä kesänä, mutta resurssipulan vuoksi suunnitelman laadinta siirtyi tulevaisuuteen. Suunnitelma aiotaan toteuttaa oppilastyönä.

Talon edustalla komeilevat vanhat puut tulevat todennäköisesti poistumaan katukuvasta vihersuunnitelman myötä. Puut ovat huonokuntoisia eivätkä palvele uusittua julkisivua. Tapittamisen johdosta puut ovat versoneet niin, että kiinteistönhoito ja kevyen liikenteen väylän käyttö on hankaloitunut.

Rakennuttamisinsinööri Laaksonen pitää todennäköisenä, että vanhojen puiden tilalle istutetaan uusia.