Seurakunta aikoo harventaa Hirvikosken kuntoradan alueen metsää

1
Kuvituskuva: LL arkisto

LOIMAAN seurakunta aikoo harventaa puustoa Pappilan alueella, joka sijaitsee Kanta-Loimaan kirkon läheisyydessä.

Seurakunnan työpäällikön Ari Lindellin mukaan toimenpidealueen koko on hieman alle kymmenen hehtaaria ja se rajautuu Kanta-Loimaan tien, Kuusitien ja Tahvontien väliin.

– Alueella tehtiin viimeksi harvennuksia 1990-luvulla, ja se on päässyt nyt kasvamaan liian tiheäksi. Tarkoituksena on kaataa lähinnä koivuja ja kuusia ja jättää arviolta satakunta vuotta vanhat komeat männyt sekä muun puuston parhaat yksilöt kasvamaan, Lindell sanoo.

Hänen mukaansa harvennus tehdään jatkuvapeitteisen kasvatuksen periaatteita noudattaen ja sillä pyritään samalla parantamaan alueen viihtyisyyttä.

Harvennettava alue on tärkeä virkistys- ja kuntoilualueena, koska sillä sijaitsee Hirvikosken kuntorata.

– Alueesta tehdään puistomainen, ja harvennuksen jälkeen se on valoisampi. Liian tiheäksi päässeen puuston karsiminen varmasti luo myös turvallisuuden tunnetta.

Lindellin mukaan työ voitaisiin tehdä tämän vuoden elokuussa, jos maasto on normaalikesäisen kuivaa eli kestää metsätyökoneen painon.

– Työmaa-alue rajataan näkyvästi, ja kuntorata säilyy käytössä koko ajan.

Seurakunta on valmistellut hanketta metsänhoitoyhdistyksen kanssa, ja yhdistys vastaa myös käytännön töistä.

Lindellin mukaan alueen puista kaadetaan vähintään kolmasosa mutta enintään puolet.

– Puut myydään energia- ja kuitupuuksi. Tukkipuita ei tältä työmaalta saada.

Seurakunta on hakenut harvennukseen maisematyölupaa. Hakemusasiakirjat ovat parhaillaan nähtävillä Loimaan kaupungin tekniikka ja ympäristötoimialan toimistossa. Kuulutusaika päättyy 24. helmikuuta, mitä ennen hanketta koskevat mahdolliset muistutukset ja mielipiteet pitää esittää.

1 KOMMENTTI

  1. Varmaan samalla Kuusitie ja Tahvontien varrella olevat seurakunnan omistamat ok-tontit tulevat paremmin esille. Saavat valoa ainakin ja ehkä ne löytävät kiinnostuneita.

Kommenttien lisääminen on estetty.