Huonokuntoisia päällystettyjä teitä aiotaan muuttaa sorateiksi

1
Hyrsynkulmantie Ypäjällä.

HÄMEEN Ely-keskuksessa on suunniteltu kahden huonokuntoisen tien muuttamista sorateiksi. Kyseessä ovat Ypäjällä sijaitseva Hyrsynkulmantie sekä Humppilassa sijaitseva Taipaleentie.

Ennen töiden vahvistamista Ely-keskus haluaa kuulla paikallisten tienkäyttäjien näkemyksiä aiheeseen liittyen ja järjestää aiheesta yleisötilaisuuden myöhemmin syyskuussa.

Muutos tarkoittaisi, että korjaustöiden yhteydessä teiden vielä pinnoitetut osuudet puretaan ja tiet muutetaan sorateiksi. Tiet ovat Ely-keskuksen mukaan vähäliikenteisiä ja sorateiksi muuttaminen olisi kustannustehokkain tapa saada tiet hyvään kuntoon.

Rahoitus ei vähäliikenteisillä teillä riitä päällysteiden uusimiseen, eikä rikkoontuneesta päällysteestä voi saada paikkaamalla hyvää, Ely-keskus kertoo tiedotteessaan.

Päällysteen lisäksi puretaan tien pintakerros ja tilalle levitetään uutta mursketta. Murske tasoitetaan, ja jatkossa tietä muokataan ja kunnostetaan sorastuksilla.

Päällystetyn tien muuttaminen soratieksi on noin puolet halvempaa kuin tien parantaminen asfaltilla päällystetyksi tieksi. Päällystetyn tien kustannukset ovat 80 000–100 0000 euroa kilometriltä.

 

 

1 KOMMENTTI

  1. Tämä teema on ollut esillä varmaan yli 15 vuotta. Toinen oheen liittyvä kuntien kannalta taloudellisesti merkittävä asia on rinnalla kulkeva selvitys vähäliikenteisten alimma tieverkon sorateiden muuttaminen yksityisteiksi.

Kommenttien lisääminen on estetty.