
LOIMAA Torstaiaamupäivällä Power Cupin kisatoimistosta tavoitetut Lotta Kylä-Uuppo ja Piia Suuniitty kertoivat tunnelman olevan kutkutteleva ja hyvällä tavalla jännittynyt. Vapaaehtoisina suurtapahtumassa ahkeroinut kaksikko kertoi pakanneensa kaksi viimeistä päivää kisakasseja, joita he nyt luovuttivat pelaajille. Kassista löytyy perinteiseen tapaan paita ja passi ja tällä kertaa myös iltalukemista.
– Siellä on Aku Ankan taskupokkari. Niitä on erilaisia, niin voi vaikka vaihdella joukkueen kesken, he vinkkasivat.
Kisapassi puolestaan on tänä vuonna myös maksuväline, jolla voi hoitaa ostokset kisa-alueen myyntipisteissä.
– Sinne saa ladata rahaa, niin kenenkään ei tarvitse kantaa korttia tai käteistä.

Kisatoimistossa istuivat myös Power Cupin kilpailupäällikkö Jari Lankinen Lentopalloliitosta sekä nuorten sarjojen sarjanhoitaja Kaisu Polso. Lankinen sanoi tehneensä viime päivinä kovaa kyytiä otteluohjelmaa.
– Otteluita on 4 244, joista ensimmäiset alkavat torstaina puolilta päivin ja viimeinen alkaa sunnuntaina samoihin aikoihin.
Vaikka kisajärjestelyt menevätkin jo melko rutiinilla, Polso sanoi siitä huolimatta tehneensä kuukaudenpäivät 12–14-tuntisia työpäiviä ilman vapaita.
– Kyllä tämä on ehdottomasti suurin ponnistus vuoden aikana, koska tämä on tällainen kertarepäisy. Talven sarjat ajoittuvat pidemmälle ajalle.
Sekä Polso että Lankinen ovat melkoisia Power Cup -konkareita, sillä molemmat olivat mukana ensimmäistä kertaa vuonna 1992. Vaikka välissä on ollut muutama välivuosi, tapahtumassa on silti ehditty istua tunti jos toinenkin.