Loimaalle lumeton ja lauha joulu – loppuviikolla sää kylmenee ainakin tilapäisesti

0
Tänä vuonna kuusi kannetaan kotiin lauhassa säässä. Lunta ei ole luvassa etelään joulun pyhinä, kertoo Ilmatieteen laitos.

Etelässä jouluaatto on lumeton ja lauha. Jouluna lumiraja kulkee likimain Lappeenrannasta Hämeen pohjoisosien ja Pirkanmaan itäosien kautta Keski-Pohjanmaalle yltävällä alueella.

– Tämän rajan eteläpuolella joulu on lumeton, tosin joulupäivänä satanee lunta paikoin myös etelämpänä, meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta sanoo.

Ilmatieteen laitoksen 23.12. tekemän ennusteen mukaan joulun pyhinä sää on koko maassa vaihtelevaa ja verrattain pilvistä. Aluksi maan etelä- ja keskiosassa on pääosin poutaa. Pohjoisessa liikkuu hajanaisia lumisateita.

– Jouluaatto on laajalti poutainen suuressa osassa maata, mutta päivän kuluessa etelärannikolle saapuu heikkoja vesi- ja räntäsateita, ennustaa Tuovinen.

Jouluyönä sateet liikkuvat hiljalleen pohjoisemmaksi muuttuen samalla lumisempaan olomuotoon. Tässä vaiheessa muualla maassa on yhä poutaa.

Joulupäivän aikana lumisateet siirtyvät maan keskiosiin. Lunta voi sataa paikoin noin viisi senttimetriä etelän sisämaassa ja maan itäosassa.

Tapaninpäivänä heikkoja lumisateita tulee maan keski- ja pohjoisosissa samalla kun ilmavirtaus kääntyy pohjoisen puolelle ja sää kylmenee ainakin tilapäisesti.

Jouluaattona etelässä on vielä suojasäätä ja maan keskivaiheilla lämpötila on nollan vaiheilla. Joulupäivänä lämpötila vaihtelee etelässä nollan molemmin puolin, muualla maassa on pikkupakkasta. Tapaninpäivänä pakkasta on koko maassa -1 ja -8 asteen välillä.

Lumisateet haittaavat paikoin ajokeliä joulupäivänä ja mahdollisesti myös tapaninpäivänä.

 

VIIME VUONNA joulu oli valkea koko maassa. Jouluaatto alkoi enimmäkseen poutaisessa pakkassäässä, lähinnä Lapissa tuli heikkoa lumisadetta. Aattoillan ja jouluyön aikana lännestä alkaen sää lauhtui, ja joulupäivän aikana Suomen yli itään liikkui sadealue.

Joulupäivänä lämpötila nousi plussan puolelle maan etelä- ja keskiosassa Pohjois-Karjalaa lukuun ottamatta. Maan pohjoisosassa lämpötila oli enimmäkseen 0 ja -10 asteen välillä.

Tapaninpäivä oli laajalti poutainen, lähinnä maan itäosassa satoi paikoin heikosti lunta. Lämpötila vaihteli maan lounaisosan muutamasta plusasteesta Lapin -5 ja -15 asteeseen.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan valkoinen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma maan pohjoisosassa Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta sekä Itä-Suomen pohjoisosassa. Mitä lähemmäksi rannikkoa tullaan, sitä pienemmäksi valkoisen joulun todennäköisyys käy.

Varsinais-Suomessa valkeita jouluja 6–8 kymmenestä. Ahvenanmaalla ja Saaristomerellä keskimäärin vain joka toinen joulu on valkea.

Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti lounaassa alle 10 senttimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on noin 20–40 senttiä. Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa.

Tilastojen mukaan joulunajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa parista pakkasasteesta noin kymmeneen pakkasasteeseen. Etelä- ja länsirannikolla lämpötilat ovat ylimmillään tavallisesti nollan tietämillä. Maan pohjoisosassa joulun ajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti muutamasta pakkasasteesta noin -20 asteeseen.