
Akaa Volley–Hurrikaani 3–1 (19–25, 25–17, 25–16, 25–21).
Finaalisarjan viides kohtaaminen lauantaina Akaa Volleyn ja Hurrikaani-Loimaan välillä omasi samanlaisen käsikirjoituksen kuin perjantaina. Hurrikaani tuli otteluun vahvasti laittaen kotijoukkueen paineeseen.
Kun akaalaisen hakkurin Jaylen Jasperin hyökkäystehot pysyivät kohtuullisina, joutui Ilja Ivanov hakemaan uudenlaista ratkaisua kotijoukkueen hyökkäyskuvioihin. Koska isäntien riveistä ei löytynyt ”kuumaa pelaajaa”, Hurrikaani onnistui ryöväämään ottelun ensimmäisen erän itselleen. Ensimmäisen erän tuska oli Akaan riveissä valtava. Ottelu oli ensimmäinen mahdollisuus katkaista finaalisarja ja se näkyi kotijoukkueen kaikessa tekemisessä. Se teki peräti viisi hyökkäysvirhettä ainoastaan ensimmäisen erän aikana.
Vaikka avauserän voitto olisi saattanut helpottaa Hurrikaanin pelaamista ja samalla sysätä lisää paineita Akaalle, kääntyivät roolit toisesta erästä alkaen. Olli Kunnari teki taktisesti järkevän vaihdon ottamalla parketilta pois Sebastian Pozo Hernandezin ja pistämällä tilalle Spencer Olivierin. Parimetrinen amerikkalainen onnistui yleispelaajan tontilla Kunnarin tahtomalla tavalla. Pelkästään toiseen erään Olivier tykitti kahdeksan pistettä nostaen Akaan takaisin mestaruusjahtiin.
Toinen erä oli heikoin erä Hurrikaanilta, vaikka ei välttämättä niinkään pelillisesti, vaan Akaa teki Hurrikaanin pelaamisesta vaikeaa. Toisessa erässä isäntien torjuntapelaaminen tiivistyi samalla, kun sen syöttöpeli alkoi kulkemaan tuttuun malliin.
Kolmannen erän alku oli vieraille murheellinen. Kotijoukkue tuli erätauolta parketille voimalla ja nappasi heti 7–2 johtotilanteen. Viiden pisteen ero on Akaan tasoista joukkuetta vastaan vaikea kuroa umpeen, varsinkin, jos hyökkäyspelaaminen ei ole aivan maksimaalisella tasolla. Ja tällä kertaa se ei ollut.
Camden Giannin illan ensimmäisellä ässäsyötöllä vieraat pääsivät parin pisteen päähän, mutta johtoon saakka kiri ei riittänyt. Siitä piti huolen Olivier, joka jatkoi toisessa erässä alkanutta hirmuvirettä. Kun Hurrikaani ei avauserän tapaan onnistunut jatkopalloissa tarpeeksi hyvin, alkoi ottelu ja koko ottelusarja kääntyä vääjäämättä isännille.
Neljäs erä oli tulosten valossa tasainen, mutta siinäkin viime kauden hopeamitalisti oli koko ajan niskan päällä. Kun Hurrikaanin hyökkäystehot pysyivät vaatimattomissa lukemissa ja vastaavasti Akaa jatkoi hurmoksellista vastaanoton jälkeistä hyökkäämistä, alkoi yli 1 500 katsojaa valmistautua hyvissä ajoin mestaruusjuhliin. Ainoastaan Eetu Häyrisen syöttövuoro ja sen aikana syntynyt ässäsyöttö nosti hetkellisesti tilanteen tasoihin 17–17. Tämän jälkeen Akaa lähti omille teilleen ja otteluvoittoon.
Lauantaina Akaa Volleyn mestaruusjuhliin päättynyt ottelu ja sen tulos ei valehtele. Akaa oli finaalisarjassa vahvempi. Sillä oli Hurrikaania enemmän ratkaisuvoimaa, kun loimaalaiset jäivät liikaa Häyrisen (15pist. +4) varaan. Olli Kuoksalle jäi ottelusarjasta jossiteltavaa, kun ykköspassariksi hankittu Matt West ei loppukaudesta enää pystynyt täysipainoiseen pelaamiseen vammojen takia. Leevi Väänänen teki sen, mitä pystyi. Häyrinen olisi kaivannut rinnalleen toista varmaa pallontappajaa, mutta Camden Giannista ei vielä siihen ollut. Giannin uran ensimmäinen ammattilaiskausi huipentui finaaleihin, mutta selvästi finaalien tuoma paine laannutti miehen tulivoimaa.
Akaa Volley juhlii seurahistoriansa ensimmäistä Suomenmestaruutta. Hurrikaanin palkintokaappiin nyt saatu hopeamitali on kymmenes. Kaikkiaan 18 liigakauden aikana Hurrikaanin palkintokaapista löytyy yksi Suomenmestaruus, kuusi hopeaa ja kolme pronssia.