Loimaalla kesän päällystykset kilpailutetaan uudelleen

0
Kaupungin tämän kesän isoin päällystyskohde on Tampereentien ajorata. Sitä päällystetään niin sanotulta Esson sillalta Lapidukselle saakka. LL ARKISTO

LOIMAAN kaupungin elinympäristölautakunta on joutunut keskeyttämään tämän kesän asfaltointeja koskevan hankinnan.

Lautakunnan valmistelusta ilmenee, että kilpailutukseen osallistunut Avanor oy oli tehnyt oikaisuvaatimuksen päällysteurakoitsijan valinnasta.

Edellisessä kokouksessaan elinympäristölautakunta oli valinnut päällystysurakoitsijaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Asfalttikallio oy:n. Kaupunki sai kesän päällystyksistä määräaikaan mennessä viisi tarjousta, joista yksi hylättiin, koska se ei täyttänyt tarjouspyynnön vaatimuksia (LL 3.5.).

Kyseinen hylätty tarjous oli Avanor oy:n. Oikaisuvaatimuksessaan yritys vaati kaupunkia ensisijaisesti kumoamaan hankintapäätöksen ja tekemään uuden perustellun hankintapäätöksen. Yrityksen mielestä sen tarjous täytti kaikki vaatimukset.

Kaupungin ja Avanorin edustajat ovat neuvotelleet oikaisuvaatimuksesta. Lautakunnan valmistelussa kerrotaan, että kaupunki ja Avanor tulivat neuvotteluissa siihen tulokseen, että tarjouspyyntö oli oikaisuvaatimuksessa esitettyjen seikkojen osalta tulkinnanvarainen.

Tulkinnanvaraisuutta oli muun muassa siinä, vaadittiinko urakoitsijoilta aiempaa kokemusta toimimisesta pääurakoitsijana ja vaadittiinko yrityksiltä omaa asfalttiasemaa.

Tämän tulkinnanvaraisuuden takia kaupunki keskeytti hankinnan, ja lautakunta hyväksyi uuden tarkennetun tarjouspyyntökirjeen.

Asioita jouduttaakseen lautakunta valtuutti teknisen johtajan valitsemaan päällystysurakoitsijan uuden kilpailutuksen pohjalta, eli urakoitsijan valintaan ei tarvita enää lautakunnan päätöstä.

Kaupungininsinööri Osmo Hongisto kertoo, etteivät hankinnan keskeyttäminen ja uusi kilpailutus vaikuta merkittävästi aikatauluihin.

– Kaupungin vuoden 2025 päällystysohjelman kohteet saanee parissa viikossa päällystettyä, joten ne ehditään hyvin päällystää tänä vuonna. Kiirettä ei siis tule, vaikka aloitus lykkääntyy jonkin verran pidemmälle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän