Loimaalla valtuuston paikkaneuvottelut alkoivat

0

LOIMAA Neuvottelut Loimaan uuden kaupunginvaltuuston luottamushenkilöpaikkojen jaosta käynnistyivät varsinaisesti maanantaina.
Keskusta on uuden valtuuston suurin ryhmä, ja keskustan kuntayhdistyksen puheenjohtaja Pekka Ahokas valittiin maanantaina paikkaneuvotteluiden puheenjohtajaksi.
Neuvotteluiden tässä vaiheessa Ahokas ei lähde avaamaan sen tarkemmin, montako paikkaa mikäkin ryhmää saa uuteen kaupunginhallitukseen tai lautakuntien puheenjohtajuuksia.
– Tässä on vielä palikoita, jotka liikkuvat. Ei anneta vielä sen tarkempaa tietoa. Hyvässä hengessä käytiin listaa läpi, hän sanoo.
Kuntavaalien jälkeen pienemmistä ryhmistä toivottiin, että kaikki ryhmät saisivat edustuksen kaupunginhallitukseen.
– Maanantaina kirjattiin kaikki toiveet, Ahokas toteaa ja sanoo, ettei kaikkia luottamuspaikkoja tulla jakamaan suoraan vaalitulokseen perustuvan matematiikan pohjalta.

Vaalien jälkeen Ahokas piti selvänä, että kaupunginhallituksen puheenjohtajuus säilyy keskustalla, joka on selkeästi valtuuston suurin puolue. Hän on edelleen samalla kannalla.
Kokoomus sijoittui kuntavaaleissa toiseksi. Vaalien ääniharava Tarja Mäki-Punto-Ristanen (kok.) on ilmaissut kiinnostuksensa jatkaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana (LL 14.4.).
SDP nousi Loimaan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalien jälkeen Timo Tamminen (sd.) piti realistisena sitä, että SDP saa kaupunginhallitukseen kaksi paikkaa eli yhden nykyistä enemmän.

Paikkaneuvotteluihin osallistuu kaksi neuvottelijaa per ryhmä. Seuraava kokoontuminen on tämän viikon perjantaina.
Uusi valtuustokausi alkaa kesäkuun alussa.
Neuvottelijoilla ei ole aikaa liiemmin hukattavaksi, sillä Ahokas kertoo tavoitteena olevan se, että uusi kaupunginvaltuusto pystyisi järjestäytymään heti kesäkuun alussa, 2. päivä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän