Metsämarjoissa halutaan tukea lapsiperheitä mahdollisimman kattavasti

0
Varhaiskasvatuksen kuraattori Maria Uuppo ja nepsy-ohjaaja Heidi Heikkilä iloitsevat Avoimen varhaiskasvatuksen tilojen olevan nykytoiminnalle mainiot. Parhailla kerroilla aamupäivätreffeillä on ollut 27 osallistujaa ja nykyisiin tiloihin määrä mahtuu mukavasti. KATERYNA VANHELA

LOIMAA/SAVIPELLONKATU Elokuunlopulla Metsämarjojen päiväkodin tiloihin muuttanut Avoin varhaiskasvatus on auki myös kesällä aina keskiviikkoisin ja perjantaisin. Toukokuun23. päivään astikeskiviikot on varattu vauvatreffeille (0–2-vuotiaiden lasten perheille) ja perjantait leikkitreffeille (3–7-vuotiaiden lasten perheille).Viikolla 22 toiminta on tauolla ja kesäkuun alusta alkaen tervetulleita ovat myös kouluikäiset vanhempiensa seurassa.

– Halutaan kesälläkin tarjota vanhemmille mahdollisuus nähdä muitakin vanhempia ja vaihtaa kuulumisia. Toiminta on vertaistuellista ja samalla on mahdollista saada matalan kynnyksen tukea ammattilaisilta, varhaiskasvatuksen alueellinen sosionomi Arttu Metsämäki kertoo.

Avoimen varhaiskasvatuksen tiloissa järjestettiin avoimet ovet viime viikolla. Varhaiskasvatuksen alueellinen sosionomi Arttu Metsämäki pääsi avoimien ovien aikaan grillaushommiin.

Avoimeen varhaiskasvatukseen kuuluu Metsämäen mukaan paljon muutakin kuin leikki- ja vauvatreffejä, ja toimintaa halutaan Loimaalla kehittää niin, että pystytään kattamaan lapsiperheiden tarpeet mahdollisimman laajasti.

– Avoin aamupäivätoiminta on myös uusille vanhemmille hyvä tilaisuus päästä ”piireihin”, eli tutustua muihin vanhempiin. Aamupäivätoiminnan yhteydessä tarjoillaan myös maksuton aamupala ja iltatoiminnan yhteydessä taas maksuton iltapala.

Iltatoiminta Savipellonkadulla jää kesätauolle ja uutta vertaistuellista ryhmätoimintaa aletaan varhaiskasvatuksen nepsy-ohjaaja Heidi Heikkilän mukaan suunnittelemaan elokuussa.

Kevään aikana Avoimen varhaiskasvatuksen tiloissa on järjestetty esimerkiksi Erityisen ihania iltoja, jotka ovat suunnattu erityislapsiperheille lapsen diagnoosista tai diagnoosittomuudesta riippumatta. Tärkeintä illoissa on ollut arjen voimavarojen lisääminen vertaistuen ja ammattilaisten avulla.

– Aamuissa on myös aina jotain yhteistä toimintaa, kuten askartelua, muovailua, kirjaston satutunti tai vaikka seurakunnan muskari, varhaiskasvatuksen kuraattori Maria Uuppo selventää.

Varhaiskasvatuksen kuraattori Maria Uuppo esittelee Vanhemmuuden tukiputiikin tarvekartoituksessa käytettävää taulua. Vanhemmat saavat itse arvioida, missä arjen asioissa on eniten huolta. KATERYNA VANHELA

Syksyn toiminnasta tiedotetaan lähempänä. Erityisen ihanien iltojen lisäksi jatkoa suunnitellaan myös varhaiskasvatuksen Nepsy-ryhmälle ja syksyn alustavissa suunnitelmissa mukana on myös hyvän mielen vanhemmuusryhmiä.

– Ollaan tosi tyytyväisiä nykyisiin tiloihin. Tämä on nyt nimenomaan avoimen varhaiskasvatuksen talo, jossa tehdään monipuolisesti ennaltaehkäisevää ja avointa työtä, Uuppo iloitsee.

Kesällä Metsämarjojen piha-alue on myös vapaasti perheiden käytettävissä. Pihalle ollaan saamassa laajempi valikoima leikkivälineitä, sillä tämänhetkinen pihakalusto on päiväkodin peruja, eikä vanhemmille lapsille välttämättä ole ollut vielä riittävästi pelejä.

Avoimen varhaiskasvatuksen tiloissa toimii myös Uupon pitämä Vanhemmuuden tukiputiikki. Tukiputiikin idea tulee Oma-Hämeen hyvinvointialueella käytössä olevasta Arjen kesyttämöstä, jonka materiaaleja on myös Loimaalla käytössä.

– Arjen kesyttämön materiaalit ovat netistä vapaasti saatavilla, ja niitä olenkin käyttänyt omassa työssäni jo pidemmän aikaa. Keväällä pohdittiin, että tällainen pitää saada Loimaallekin ja Vanhemmuuden tukiputiikki onkin ihan uusi juttu, Uuppo kertoo.

Vanhemmuuden apuputiikista saa vinkkejä ja materiaaleja arjen isoihin ja pienempiin solmukohtiin. Materiaalit ovat peräisin Oma-Hämeen Arjen kesyttämöstä.

Tukiputiikkiin vanhemmat saapuvat ilman lapsia ja saavat työkaluja arjessa esiintyneisiin haasteisiin. Vanhempi arvioi itse, tarvitseeko uusia jippoja esimerkiksi ruokailuihin, pukeutumiseen tai muihin arkitouhuihin.

– Vanhemmuuden tukiputiikista saa ihan konkreettisia vinkkejä arjen välillä hankaliin tilanteisiin. Jatkossa tarkoitus on, että pidetään jonkinlaista seurantaa siitä, miten vinkit ja materiaalit ovat olleet avuksi.

Tukiputiikkia varten Uuppo on varannut maanantaipäivät, mutta aikataulut voidaan sovittaa vanhempien kalenterin mukaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän