Palmusmäen aurinkovoimalan luvitus etenee – lupaehtoihin sisältyy maisemoinnin lisääminen

0
Aurinkovoimalan hankealue muodostuu neljästä erillisestä alueesta, joista pohjoisin sijaitsee koillisnurkassa. Ydinalue sijaitsee Palmusmäessä. Havainnekuvaa halkoo Ysitie, keskellä mutkittelee Koijoki. LL ARKISTO / HAVAINNEKUVA PALMUSMÄEN AURINKOVOIMALASTA, OX2 / VOIMA GRAPHICS

LOIMAAN kaupungin lupajaosto on arvioinut rakentamisen erityisten edellytysten täyttymistä Palmusmäen aurinkovoimalan kohdalla ja hyväksyi energiayhtiö OX2 Green Finland oy:n hakemuksen suunnittelutarveratkaisusta.

Kyse on yhtiön Palmusmäkeen suunnittelemasta 130 megawatin aurinkovoimalasta. Hankealue on kokonaisuudessaan 166,2 hehtaaria, ja se muodostuu neljästä erillisestä alueesta. Alue sijaitsee Metsämaalla Ysitien molemmin puolin.

Lupajaosto hyväksyi yhtiön hakemuksen ehdollisena.

Lupaehtoihin sisältyy muun muassa se, että aurinkopaneelikentän näkyvyyttä maisemassa on vähennettävä istuttamalla tai jättämällä olemassa olevaa kasvillisuutta hankealueen sisäpuolelle. Suojakasvillisuus on esitettävä hyväksyttävästi hanketta koskevassa myöhemmässä rakennuslupakäsittelyssä. Samalle alueelle on laadittava erillinen maisemointisuunnitelma.

Lisäksi esimerkiksi muuntamoiden aiheuttaman melun hallinnasta on liitettävä selvitys rakennuslupahakemukseen.

Lupajaoston päätöksellä ei ratkaista sähkönsiirtolinjan sijoittumista, vaan se katsotaan eri menettelyssä.

Alue on määritelty maakuntakaavassa maa- ja metsätalousvaltaiseksi. Alueilla ei ole voimassa asema- tai yleiskaavoja.

Lupajaoston suunnittelutarveratkaisua koskevasta päätöksestä ilmenee muun muassa, että alueelta on laadittu kattavat luontoselvitykset ja arkeologinen inventointi.

Rakennusalue tullaan aitaamaan. Hankealueelle rakennetaan sorapintaisia huolto- ja pelastusteitä, jotka ovat noin neljä metriä leveitä. Kulku paneelialueille järjestetään olemassa olevia tieyhteyksiä käyttäen.

Hankealueelta ja voimalan rakennusalueelta tullaan poistamaan tarvittavilta osin voimalaa varjostava ja vahingoittava kasvillisuus, jotta aurinkopaneelit toimivat optimaalisesti tuottaen sähköä parhaalla mahdollisella tavalla.

Naapurien kuulemisen yhteydessä hankkeesta jätettiin kymmenen huomautusta, joihin yhtiö on antanut vastineensa.

Yhtiö järjesti Palmusmäen aurinkovoimalasta yleisötilaisuuden viime talvena (LL 1.3.).

Tilaisuudessa ilmeni muun muassa, että yhtiö pyrkii viemään aurinkovoimalan luvituksen maaliin tämän vuoden aikana. Lainvoimaisen suunnittelutarveratkaisun lisäksi voimala tarvitsee rakennusluvan. Voimalan toteuttamisesta päätettäneen ensi vuonna.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän