Peräkärryrallia Kirveskalliolla

0
Traktorin peräkärryyn mahtui kerralla muutama kauhallinen Kalle Jokisen kuormaamaa kompostia.

LOIMAAN Veden perinteinen maanparannuskompostin jakelu Loimaan jäteasemalla alkoi lauantaiaamuna seitsemältä. Ensimmäiset hakijat olivat paikalla heti portin avauduttua. Yhdeksään mennessä ei ollut vielä syntynyt ruuhkaa, joten kuorman sai kyytiin jonottamatta. Kompostin kuormaajina urakoivat Kai ja Kalle Jokinen.

Loimaan Veden puolesta paikalla olivat Timo Erkkilä ja Roope Pelli. He antoivat jokaiselle hakijalle tiedoksi tuoteselosteen kompostin koostumuksesta. Selosteesta kävi ilmi, että aines on maanparannuskomposti ja ravinnelisä vilja- ja nurmikasveille ja viherrakentamiseen, eikä sen käyttöä suositella sellaisenaan kasvualustana. Jätevedenpuhdistamon kuivattuun lietteeseen on sekoitettu haketta ja turvetta ja seos on kompostoitunut pari vuotta aumassa.

– Ei tätä silti kannata esimerkiksi mansikoille tai juurikasmaalle laittaa, Erkkilä totesi.

Päivän hommat ovat Erkkilälle tuttuja jo yli kymmenen vuoden kokemuksella.

– Pyydämme hakijoita täyttämään lapun, jossa kysytään, kuka hakee, miten paljon ja mihin kompostia on tarkoitus käyttää. Tämä aamu on ollut vähän tavallista hiljaisempi, ei ole vielä kertynyt pitkää jonoa. Toivottavasti vilkastuu, sää ainakin näyttää sopivalta tähän puuhaan.

Peräkärryyn kuormattiin muutama kauhallinen kompostia. Pekka Ahokas odotteli traktorissaan kuorman valmistumista ja kertoi hakevansa muutaman kärryllisen aina, kun kompostia on jaossa. Lauantainakin Ahokas aikoi ajaa pari reissua.

Loimaan Veden työpäällikkö Ari Ahonen piipahti paikalla katsomassa homman etenemistä.

– Hyvältä näyttää, toki enemmänkin saisi olla hakijoita, että saataisiin kenttä tyhjäksi.

Portista saapui jälleen auto. Ville Mäkelälle päivän toiminta on tuttua. Tällä kertaa hän kävi hakemassa kaksi auton peräkärryllistä, ja komposti on tarkoitus käyttää pihan ja nurmikon parannukseen.

– Kolme traktorikuormaa haetaan tällä kertaa pihalle emännän kiusaksi, Tero Nurmi jutusteli samalla, kun täytti hakijan lappua.

– On hieno homma, että täältä saa käydä tätä hakemassa, tosin jako voisi olla vaikka parina päivänä. Haen aina, kun ehdin, näin keväällä riippuu kylvöhommien tilanteesta. Ja kuormauspalvelu on ehdottoman hyvä, muuten täällä olisi kauhea sählinki, Nurmi jatkoi.

Traktoreita, kuorma-autoja ja henkilöautoja saapui kentälle tasaiseen tahtiin. Kompostiauma oli niin valtavan kokoinen, että tarvittiin ehkä tasainen ruuhka loppupäiväksi, jotta kasa pieneni.

Marju Hirvonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän