STT:n tiedotepalvelun kautta toimituksen sähköpostiin saapui hiljattain mielenkiintoisesti otsikoitu uutinen: tarvitaanko aina johtajaa?
Metanoia Instituutin uutisessa kerrottiin muun muassa siitä, että työkulttuurimme on jumissa perinteisessä johtamismallissa. Hierarkkisissa organisaatioissa työmotivaatio ja hyvinvointi ovat keskimäärin alhaisempia kuin itse- ja yhteisöohjautuvissa.
Jos työ koetaan huonon johtamisen takia merkityksettömäksi, mielekkyyden menetystä ei voi korvata. Mutta ei ole johtajillakaan helppoa, sillä heidän aikansa kuluu ongelmien ratkaisuun. He kantavat taloudellista vastuuta, ratkovat henkilöstön erimielisyyksiä ja muita vaikeuksia.
Suomihan on maa, jossa suurin piirtein jokainen haluaa olla jonkin sortin päällikkö. Väliäkö aina sillä, onko näillä kaikilla päälliköillä yhtään alaisia johdettavinaan.
Toisaalta johtaminen on kaltaisessamme maassa melkoisen vaikeaa. Kun on itsepäisyyteen taipuvainen kansa ja historian painolastia herravihasta, on siinä päällikölle haastetta (nykypäivän typerä kiertoilmaisu ongelma-sanalle) kerrakseen.
Jokainen haluaa olla oma yritysjohtajansa, mutta palkansaajan vuosi- ja sairaslomaeduin.
Sikäli olen onnellisessa asemassa, että olen voinut jo pitkään vaikuttaa oman työni sisältöön ja siihen, mitä teen.
Pitäisihän sen olla päivänselvää, ettei ihmisiä voi johtaa vanhanaikaisella ylhäältä alaspäin -otteella, kun porukka on koulutettua ja oppinut ajattelemaan itsenäisesti ja kriittisesti. Tosielämässä auktoriteetti tai karisma eivät perustu natsoihin.
Yhdestä asiasta olen ehdottoman vakuuttunut: vastuun antaminen työntekijöille kannattaa aina. Se kasvattaa ja maksaa itsensä takaisin motivoituneina ja oma-aloitteisina työntekijöinä. Vähemmän kontrollia ja valvontaa, enemmän luottamusta.
Sen sijaan vastuun panttaaminen ja monopolisoiminen tai peräti vähentäminen ovat tuhoisia johtamismalleja. Silloin työntekijä pahimmillaan taantuu.
Sitä paitsi, miten sinä johdat sellaisia ihmisiä, jotka ovat sinua itseäsi fiksumpia. Kysynpähän vaan. Henkilökohtaisesti törmäsin tähän kysymykseen, kun eräs kesätoimittaja kaipasi minulta perusteluja sille, miksi Melliläjärvi kirjoitetaan toimituksessamme ilman sanan keskellä olevaa n-kirjainta.
– Niin on ennenkin tehty, vastasin viimein äkäisesti, kun huomasin tietojeni vähäpätöisyyden.
Yksi johtamisen ratkaisemattomista ongelmista piilee siinä, että monilla työntekijöillä on ”paha” taipumus haluta tehdä työnsä mahdollisimman hyvin – siis vastoin niiden vanhoillisten dinosaurusten tulkintaa, jonka mukaan työntekijät ovat lähinnä laiskoja ja vastaanhangoittelevia.
Ongelma syntyy siitä, miten ihmisen varsin sisäsyntyinen tarve tehdä hommansa hyvin yhdistetään sen kanssa, että aikamme loppuunkalutuissa organisaatioissa tehtävät pitäisi monesti hoitaa vain mahdollisimman tehokkaasti eli suomeksi sanottuna: vähempikin riittäisi.