– Turkissa on perinne, että valmistuneet kokoontuvat kesällä juhlaan. Riisi-juhlassa syödään riisiä ja lihaa, kuten on tänäänkin tarjolla, Nesibe Cetintas kertoi.
Ohjelmassa oli myös vapaata yhdessäoloa, pelejä, leikkejä ja esityksiä, ja yllätyskihlajaisiakin vietettiin. Vaikka ilo jälleennäkemisestä oli suurta, kuului päivään myös haikeus. Monella oli mielessä läheiset, jotka vielä elävät sorretuissa oloissa.
– On hyvä muistaa, mistä kaikki alkoi, Selim Temiz totesi.
Temiz tuli opiston kesäjuhlaan Espoosta, jossa hän nykyään asuu perheensä kanssa. Hän työskentelee peruskoulussa fysiikan ja matematiikan opettajana ja vaimo on sairaanhoitaja.
– Oma kehu haisee, mutta perheemme tekee samaa työtä kuin mitä kotimaassa. Suomi antoi meille toisen mahdollisuuden elää, Turkissa meillä ei ollut toivoa. Kun katsoin tulevaisuutta, näytti pimeältä.
Temizille toimiminen omassa ammatissaan ei ole itsestään selvää. Hän kertoo, että Turkissa häneltä vietiin siihen oikeus, samoin kuin sadoiltatuhansilta muiltakin. Opettajien lisäksi joukossa oli esimerkiksi asianajajia ja lääkäreitä.
Hän sanoo, että edelleen olo on paha, kun hän muistelee, miten asiat etenivät. Vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkeen tavallinen arki katosi ja tilalle tuli kotietsintöjä, tarkkailuja ja pidätyksiä. Temiz kertoo olleensa vangittuna yli 380 päivää.
– Elämä ei ollut rauhallista. Meillä oli kaksi tytärtä, ja mietimme, mitä tehdä. Vuonna 2018 päätimme vaimoni kanssa, että meidän pitää lähteä. Eräänä yönä ylitimme joen Kreikkaan, jossa olimme kuukauden, sitten tulimme Suomeen.
Loimaalle perhe päätyi, kun he kuulivat, että opistossa voisi suorittaa peruskoulun. Samoin heille löytyi väylä pätevöityä ammatteihinsa, opisto auttoi myös asunnon hankkimisessa. Loimaasta onkin jäänyt vain hyviä muistoja.
– Loimaa on minun kotikaupunkini. Täällä syntyi ensimmäinen poikani, nyt hän on viisivuotias. Jos täällä olisi opettajan työtä, en olisi lähtenyt.
Temiz kertoo, että luonteeltaankin hän sopii hyvin Suomeen, jossa autot eivät tööttäile pienistä ja jossa ihmiset jaksavat jonottaa vuoroaan.
– Nyt on kunnon elämä.
Myös Nesibe Cetintasille Loimaasta on tullut sydämen paikka, ja kansanopiston väestä hän on saanut uuden yhteisön, kuin perheen.
Loimaalla uudenlainen arki koitti myös siinä mielessä, että hänen työnsä vaihtuivat aivan toisiin. Turkissa hän toimi turkin kielen opettajana ja opetti kieltä vuosia myös Moskovassa, mutta Loimaalla hän opiskeli lähihoitajaksi ja on töissä Attendossa.
– Ajattelin, että haluan työskennellä ihmisten kanssa. Se on ollut hyvä päätös.
Aluksi Cetintas käytti töissä omaa huivia ja pitkähihaista paitaa, mutta piti sitä epähygieenisenä. Hän kertookin olleensa valtavan mielissään, kun työnantaja tilasi hänelle Ruotsista hoitotyöhön soveltuvia muslimityöntekijän työ- ja suojavaatteita.
– Nyt myös työkaverini käyttävät pitkähihaisia vaatteita, hän kertoi hymyillen.
