Ohituskaista onneen. Krekilän myllyn kesäteatteri. Ohjaus Emmi Lovén.
Vuosia sitten moni kesäteatteri oli matkassa ”pop up -meiningillä”. Lavasteet, katsomot ja muut esityskaudella tarpeelliset rakenteet ja palvelut pykättiin paikalle näytöksiä varten ja niiden päätyttyä paikasta ei välttämättä tiennyt, että siellä oli teatteri ollutkaan.
Äänentoistovehkeitä ei välttämättä ollut ja näyttelijöiden piti treenata puhumaan niin, että ääni kuuluu takariville asti.
Kun esityskaudet ovat harrastajateattereissa lyhyitä, saattoi paikkakunnan päälle päiviksi juuttunut saderintama verottaa kävijämäärää pahastikin. Moni teatteri ryhtyi puuhaamaan katettuja katsomoita ja muutenkin rakentamaan puitteita pysyvimmiksi, jotta katsojatyytyväisyys ei karisisi kaatosateissa ja lipputuloja ja teatterin satsauksien kannattavuutta voisi ennakoida.
Kesäteattereista tuli tuotantoja.
Krekilän myllyn kesäteatteri on eräällä tavalla viehättävä poikkeus. Katsomossa huomaa tuntevansa jonkinlaista nostalgiaa – kesäteatteriperinne juontaa juurensa juuri Krekilän kaltaisten paikkojen ja niiden yhteisöjen voimasta. Ollaan ehkä autenttisen kesäteatterikokemuksen äärellä.
Ihan tykkänään nostalgiaa Krekilä ei ole ja satsauksia sielläkin on puitteisiin viime vuoden aikana tehty. Äänentoisto ei ole koskaan kuulostanut Krekilässä niin hyvältä ja katsomossa ei enää istuta pukkien päälle kasatuilla hieman kiikkerillä lankuilla, sillä katsomorinteeseen on pengerretty käytävät selkänojallisille penkeille.
Niillä kelpasi istua kesäehtoossa (kenraaliharjoituksen kaatosateessa) ja seurata kahden pariskunnan ja kahden siskoksen sekä kylän juoruakan (Sari Kaukoranta) kokoon keittämiä kommelluksia. Sanailu oli pirteää ja näppärääkin ja pienoista arvoitustakin katsojalle tarjotaan ratkaistavaksi.
Kirsi Mäkinen on ensikertalainen näyttämöllä, mutta sitä ei huomaa. Niin luontevasti hän sujahtaa siskon rooliin. Kertunmäellä aiemmin nähty Elina Keskitalo toisena siskona onnistuu myös.
Loimaalle muuttava pariskunta (Susanna Huolman ja Ossi Mäkelä) ilmentävät hyvin itsestään ja toisistaan eksynyttä pariskuntaa ja naapurin Einoa esittävä Kerkko Vihava on känkkäränkkä sydämensä kyllyydestä. Hänen puolisoaan Ailaa esittävä Irma Hokka onkin sitten uskottavasti viilipytty.
Henkilöt ja jutustelujen aiheet voisivat olla kenen tahansa tuttavapiiristä ja keskusteluista. Sekin tietenkin lämmittää, että näytelmässä puhutaan Loimaasta, käydään sen torilla ja tullaan Helsingistä junalla. Ja Forssakin mainitaan, Kurkijokikin.
Kesäteatterikomedioiden vakioaines alkoholi on tässäkin näytelmässä monen toiminnan primus motor.
Mukavan viihdyttävää ja turvallisen tuttua, leppoisaa jopa. Pelkistettyä, mutta kotoisaa.
Näytelmä ei haasta kiperiin kannanottoihin tai moraalipohdintoihin. Ei aina tarvitse.
Kati Uusitalo