Lähes koko ajan viittä vaille kiukkuinen, kestoryppy otsassa, helle ärsyttää ja oma saamattomuus kruunaa ketutuksen. Kun mikään ei vaan tunnu menevän niin kuin haluaisi. Tätä saarnaa riittäisi…
Vaan valitus poikki tällä sekunnilla ja positiivisempi asenne asioihin, kiitos! Oikeasti asiat ovat kuitenkin hyvin. Kannattaa suhteuttaa ajatuksia ja toiveita. ”Ajattele niitä hyviä asioita, joita elämässäsi on” ja ”kertaus on opintojen äiti”. Kertaamisella eli jankkaamisella opitaan myös vähemmän mukavat asiat.
Jääkö negatiivinen helpommin päähän, vai tuntuuko vain siltä? Onko se kiinni melko yleisestä ”ei se kuitenka onnistu”-asenteesta vai ihan omasta pessimistisestä ajattelutavasta? Onko positiivista palautetta ylivoimaisen vaikea antaa tai ottaa vastaan? Koetaanko positiivisuus ja ystävällisyys jotenkin epärehellisenä? ”Sillä on kumminki joku taka-ajatus, ko se on noin ystävällinen”. ”Älkää ny kehuko liikaa, ylpistyy vielä.”
Miksi siis valitan, vaikka on niin paljon hyvää? Yhtenä päivänä, kun ärsytys oli aika korkealla, pohdiskelin näitä asioita. Helle sai muistamaan, miksi en pystyisi asumaan alueella, jossa on aina kuuma. Tykkään vuodenajoista. Myös pimeästä marraskuusta, koska sekin loppuu aikanaan. Minulla on mahdollisuus hikoilla kaikessa rauhassa omassa sängyssäni, eikä tarvitse pelätä myrkyllisiä tai tappavia hyönteisiä. Hanasta tulee maailman parasta juomavettä! Tuosta vaan saan lasillisen! Erityisesti tätä arvostan.
Siitä jankkaamisesta vielä. Onko henkilön mahdollista muuttua vähemmän änkyräksi, jos alkaakin keskittyä enemmän niihin elämänsä ja ympäristönsä hyviin asioihin? Jos vahingossa näkisi tai kuulisi jotain positiivista ja mukavaa ja jakaisikin sitä eteenpäin?
Uskon, että niin kauan, kun itse huomaa katsella omia ajatuksiaan toisiltakin kanteilta, on plussan puolella. Toisten mielipiteitä ja suhtautumisia voi kuunnella myös hermostumatta, vaikka se joskus onkin yllättävän vaikeaa. Ja huumoria ei parane unohtaa.
Tulipas vähän provosoiva teksti. Tarkoitukseni ei ole arvostella kenenkään ajattelumaailmaa eikä missään nimessä opettaa ketään. Kunhan nyt pohdiskelujani kirjoitan.
Kuulin ohimennen Kansanradiossa jonkun muorin ihmettelevän kymmeniä kertoja uusittavien tosi-tv-ohjelmien sisältöä ja tarpeellisuutta. ”Ka sitä minä vuan, että mihinkä minun huumorintaju on mahtanna kadota?” Ei huolta ihana muori-kulta, ei se mihinkään ole kadonnut, kysymys todisti sen.
Sain juuri viettää parin yön kotimaanreissun erittäin hyvässä seurassa. Tutustuessamme eteläpohjanmaahan meille avautui monenlaisia uusia näkökulmia. Kävimme Lakeuden ristin kellotornissa, näimme Ilmajoen musiikkijuhlien ympäristön, kuvia otettiin sekä Juha Miedon patsaalla, että Koskenkorvan museolla. Naurettiin vedet silmissä. Illalla istuttiin merenrannan lämpimillä kallioilla. Ihasteltiin, kun meri oli niin pläkä. Reissu teki hyvää mielelle.
”Hyvä ruokkii hyvää”. Suurin piirtein noin taidetaan jossain sanonnassa opastaa. Se on pätevä lause.
Hyvää kesäpäivää Sinulle!
Marju Hirvonen