Loimaa/Parkki
Marju Hirvonen
Kalakurjet-niminen porukka on kokoontunut viikoittain jo lähes 30 vuoden ajan. Ensin he kahvittelivat torilla, nykyään Parkissa. Sosiaalisessa viikkotapaamisessa vaihdetaan kuulumisia ja muistellaan menneitä. Nyt paikalla olleista melkein kaikilla on sukujuuret Kurkijoella, muutama on syntynyt siellä.
– Ei meitä 30-luvulla syntyneitä enää kovin montaa ole, totesi Martti Meskanen.
Kaikki ovat käyneet Karjalassa monia kertoja, jokuset lähes 100 kertaa reilun 30 vuoden aikana. Kotiseutumatkailu alkoi 1990-luvun alussa, kun Teuvo Ahokas, Nikolai Virevuo ja Veikko Koho ottivat yhteyttä Kurkijoen kyläneuvostoon tiedustellakseen, pääsisikö vanhoille kotipaikoille käymään. Alkuperäisenä ajatuksena oli käydä katsomassa kotiseutua, mutta nopeasti mukaan tuli myös kalastus. Virevuo puhui venäjää, ja se oli kaiken perusta, koska muuta yhteistä kieltä ei ollut.
Porukka kertoo matkoista, tapahtumista ja rakkaista muistoista toinen toistaan täydentäen.
– Ensimmäisillä matkoilla meitä oli vähän, mutta parhaimmillaan reissussa on oltu kahdella linja-autolla. Ihan alkuun majoituttiin perheissä ja toimeen tultiin sanakirjan ja elekielen avulla. Vuosien myötä perheistä tuli hyviä tuttavia ja vielä viimeisilläkin reissuilla osa majoittui tuttaviensa luona.
– Ne Karjalasta kerrotut tarinat, joita oli kuullut koko ikänsä ja kotiseuturakkaus saivat lähtemään ensimmäistä kertaa. Kun vanhemmat sanoivat ”kotona tehtiin”, he tarkoittivat Kurkijokea. Haluttiin nähdä, minkälaista siellä oikeasti on.
– Ensimmäinen käynti kotiseudulla oli lähes shokki, kaikki oli niin ankeaa. Sinne ei ollut edes tietä ja kaikki näytti kamalalta. Ruokakulttuuri oli, no, erilaista ja yksipuolista. Mutta kun ankeuteen tottui ja alkoi nähdä rotiskojen yli, niin maisemahan on aivan huikea. Ja ihmiset ovat aina olleet erittäin ystävällisiä, porukka muistelee.
– Vaikka mitään ei ole, silti kaikki toimii, jatkaa Pekka Riikonen.
Monien kotitalo on vielä olemassa.
–Syntymäkodissani asutaan edelleen. Olen käynyt koputtamassa sen huoneen ikkunaa, jossa olen syntynyt, kertoo Pirkko Riikonen.
Maaliskuussa 1992 oli ensimmäinen pilkkireissu, ja siitä eteenpäin Kurkijoen kalapaikoilla on käyty kalastuskilpailuissa kaksi kertaa vuodessa. Vätikkä, Soskuanjoki, Hännisenlahti ja moni muu paikka on tullut tutuksi.
– Meitä kuljetettiin traktorin tai kuorma-auton lavalla kilpailupaikalle. Joskus kala söi, toisinaan vähemmän. Sikiön Raimo on voittanut yhden kalan saaliilla, ja kerran Pirkko löysi jostain kalan ja pääsi sillä kolmen parhaan joukkoon. Myös saamattomien pokaalia on jaettu, kalastajat nauravat.
Martti Repo kertoo tarinan pilkkireissulta.
– Kurkijoella oli ollut huono talvi ja jää oli heikkoa. Olimme illalla käyneet varmistamassa, että jäätä on riittävästi, mutta isäntämme oli huolissaan. Aamulla isännällä oli iso köysinippu ja meidän jokaisen ympärille sidottiin pitkä köysi, ihan kaiken varalta. Koko päivän rannalla oli porukkaa valmiina auttamaan, jos jotain sattuisi. Tämä oli kyllä hieno ele.
Reijo Merta on kulkenut satoja kilometrejä Kurkijoen maastossa käyttäen apunaan vanhoja karttoja. Muutama jännä tilannekin on osunut kohdalle.
– Piti lähteä laskeutumaan ison ojan pohjalle, kun noin kymmenen metrin päässä ojan toisella puolella vilahti savikasan takana jotain. Siellä karhu haisteli jälkiä, hetki tuijoteltiin toisiamme ennen kuin se katosi metsään. Olisi saattanut olla hiukan totisempi paikka, jos olisin sinne ojan pohjalle ehtinyt.
Vuonna 1997 kotimatkalla bussissa oli äänestys porukan nimestä ja Seppo Kuosan ehdotus Kalakurjet voitti. Vuosien 1998–2003 syksyn matkoilla he tutustuivat eversti Ari Rautalan johdolla sotien taistelupaikkoihin. Vuonna 2002 Lauri Veijalainen teki grillin ja kahvinkeittotelineen. Matkalaisilla oli tapana keittää kahvit rompetorilta löytyneellä kahvipannulla, kun he olivat päässeet jonkin matkaa rajan toiselle puolelle.
Reissuille on osunut aika vähän vastoinkäymisiä ja vain pieniä tapaturmia. Rengasrikolta ei ole vältytty, ja kerran autoon tankattu vesi pysäytti matkanteon joksikin aikaa.
– Karjalassa oli aina hieno käydä, mutta kun päästiin takaisin rajan tälle puolelle, tuli hengähdettyä helpotuksesta. Meillä kävi hyvä viuhka se aika, kun siellä käytiin.
Matkalaisten jälkipolvista osa on käynyt Kurkijoella kerran, osa useammin, osaa asia ei kiinnosta. Kotiseutumatkat ovat myös ”osasyynä” kolmeen avioliittoon. Kurkijoki-Säätiö jakaa vuosittain Vuoden kurki -arvonimen ja vuonna 2014 tämän kunnian sai Kalakurjet. Porukan yhteishenki on erinomainen ja yhteyttä pidetään whatsapp-ryhmässä. Seuraavat onkikilpailut on juhannuksen jälkeen Särkisalossa.
Yli 30 ystävää on jo poistunut rivistä. Syksyllä 2019 tehty matka jäi viimeiseksi ja ikävä on kova, kun tietää, ettei tule enää pääsemään kotiseudulle.
– Tunne sinne veti, sydämessä liikahti joka kerta, kun siellä kävi. Onneksi meillä on tämä karjalaisten luonteenpiirre: ilo pintaan, vaik syvän märkänis.
Sarja kertoo täkäläisten ihmisten epävirallisista porukoista. Vinkkaa teidän poppoosta: toimitus@loimaanlehti.fi tai 050 513 0344.