Metsäteollisuusyhtiö UPM ilmoitti suunnittelevansa paperintuotannon alasajoa paperikoneen PK1 osalta Lappeenrannassa Kaukaan tehtaalla (Yle 24.7.). Vaikutusta sillä on noin 220 työntekijän työsuhteeseen.
Aikakauslehtipaperin kysyntä on laskenut digitalisoitumisen myötä. Tämä ei suinkaan ole mikään yllätys, vaan ihan normaali lopputulema sille, että kaikki informaatio on saatavilla nykyään mukana kulkevalla kännykällä.
Tämä UPM:n paperiasia on vain yksi esimerkki muutosten vaikutuksista. Ympäristömme muuttumiseen onkin pystyttävä reagoimaan niin yksilö- kuin yritystasolla. Yksilötason ratkaisuja voi tehdä nopeastikin, mutta yritystason strategian tekeminen ja tulevaisuuden ennustaminen onkin sitten jo vähän isompi juttu.
Loimaalla on yrityksiä, jotka esimerkiksi Teknologiaklusterin ja sen ympärillä olevan kumppaniverkoston kautta ovat hyvin ajan hermolla. Etenkin puolustusteknologian alalta etsitään tällä hetkellä uusia mahdollisuuksia (LL 12.7.).
Palataan vielä digitalisaatioon. Tilannehan on se, että hankit itsellesi sitten uuden auton, traktorin tai vaikka pyykinpesukoneen, niin näiden kaikkien ydin on ohjelmisto, jolla se tuote joko toimii tai ei. Entä tekoäly? Tarve ohjelmoijille ei tule ainakaan vähenemään tulevaisuudessa, joten olisiko tässä myös paikallisesti pohdinnan ja mahdollisuuksien paikka? JL