Muistatko vielä, kun Libanonissa Beirutissa kuoli kaksisataa ihmistä ja kolmesataatuhatta menetti kotinsa, kun valtava varasto lannoitteiden ja myös räjähteiden valmistukseen käytettävää ammoniumnitraattia räjähti satama-alueella elokuussa 2020?
Loimaalainen turvallisuusalan yrittäjä Vesa Truhponen muistaa, koska oli siellä auttamassa katastrofin uhreja. Niin hän on ollut myös Pakistanissa, Haitissa, Afganistanissa, Libanonissa ja Iranissa.
Maanjäristysten ja tulvien lisäksi kohdalle on osunut Aasian tsunami vuonna 2004. Siellä hän oli mukana tunnistamassa menehtyneitä ihmisiä yhtenä neljästä suomalaisesta palomiehestä poliisien, lääkäreiden ja ruumiinavausavustajien tiimissä.
– Turkin rajalla taas tarkistimme Syyriaan sisällissodan pakolaisia auttamaan menossa olleita YK-ajoneuvoja, ettei niissä ollut aseita tai muuta asiatonta, 1999 kouluttautumisen kansainvälisiin tehtäviin aloittanut pelastaja muistaa reilun kymmenen vuoden takaisesta EU-tehtävästä, jolla tuettiin YK:n operaatiota.
– Avustusrekkojen kuljettajat olivat rohkeita, sinne he painoivat, hän huokaa.
Ja toteaa, että monet heistä sitten tapettiinkin.
Ääri-islamilaisen Isisin joukot olivat rajasta noin 30 kilometrin päässä.
Maa järisi Myanmarissa Kaakkois-Aasiassa maaliskuun lopulla. Voimakkuudeltaan järistys oli 7,7 Richterin asteikolla.
Muutamaa päivää myöhemmin Vesa Truhponen oli jo lentokoneessa jälleen matkalla kriisialueelle. Tällä kertaa hänet oli lähettänyt matkaan Suomen sisäministeriö Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin kautta ja hänen tehtävänään oli ainoana suomalaisena asiantuntijana tukea Myanmariin lähetettävän avun saamista perille.
Komennuksella hän vastasi EU:n lähettämän asiantuntijatiimin turvallisuudesta.
– Myanmar on luokiteltu yhdeksi maailman vaarallisimmista maista, hän taustoittaa.
Maata hallitsee sotilasdiktatuuri ja käynnissä on pitkään jatkunut aseellinen konflikti. Sen vuoksi tiimin asemapaikaksi oli määritelty naapurimaa Thaimaan Bangkok.
Kymmenen päivää myöhemmin hän istui jo paluulennolla. Komennuksen aikana varmistui, että viisumin saanti Myanmariin olisi kestänyt ainakin kuukauden.
– Osin siksi, että valtion toiminnot olivat tietenkin kärsineet järistyksen vuoksi. Kuulimme, että esimerkiksi sikäläisen viisumitoimiston väestä oli kuollut iso määrä ihmisiä. Kaikkialla maassa tilanne ei ollut yhtä huono, vaikka pääkaupunki Nayipyidaw oli tuhoutunut melko pahasti.
Lisäksi oli epäselvää, kenen hallinnassa mikäkin osa maata on. Verkostojensa kautta Vesa Truhponen sai esimerkiksi selville, että maassa oli ollut viime aikoina yhteensä 108 aseellista yhteenottoa.
Osa turvallisuutta on myös saatujen tietojon tarkistaminen, jotta päätöksiä voidaan tehdä faktoihin perustuen.
– Kriiseissä huhut alkavat kasvamaan.
– Ei ikinä tulla saamaan tarkkaa lukua, Vesa Truhponen sanoo Myanmarin järistyksen uhreista ja kertoo, että satelliittikuvien perusteella tiimissä arvioitiin, että luku saattaa olla jopa 100 000.
– Juntan tiedotuksen mukaan kuolleita oli 4 000 ja loukkaantuneita 6 000. Raunioista oli sen mukaan pelastettu peräti 658 ihmistä.
Lukua hän pitää suurena, koska on ollut maanjäristysalueilla sellaisissakin tehtävissä, joissa on kaivettu raunioita. Mahdollisuudet löytää eloonjääneitä heikkenevät nopeasti ja pelastajien omaa turvallisuutta sortumisvaarassa olevien rakennusten keskellä on vaikea varmistaa.
Sisällissotaa käyvässä Myanmarissa on kylvetty miinoja maastoon niin, että Vesa Truhposen mukaan ne aiheuttavat eniten maailmassa lasten vammautumisia juuri siellä.
Tulevaisuudessa tilanne voi olla vielä pahempi, sillä jos jollakin on nyt edes jotain käsitystä miinojen sijainnista, niin jatkossa niiden paikkoja ei tiedä kukaan, hän arvioi.
– Maanjäristyksessä maa ikäänkuin nesteytyy ja miinakentät lähtevät liikkeelle, hän sanoo ja toteaa, että tulvat ja monsuunisateet kuljettavat niitä lisää.
Hän pohtiikin, että sotien ja luonnonkatastrofien jälkimainingit voivat olla pitkäkestoisempia ja yhtä pahoja kuin alkuperäiset kriisit itse.
Elleivät jopa pahempia.
– Esimerkiksi Myanmarissa viemäriverkostot ovat tuhoutuneet ja kun monsuunisateet alkavat, sitä vettä sitten tulee ja taudit alkavat leviämään.
Mutta uutisista ja ihmisten mielistä Myanmar on silloin kadonnut jo kauan aikaa sitten.
Useat hänen viimeaikojen kriisialuekeikoistaan ovat olleet juuri Myanmarin kaltaisia. Tiimin tehtävä on seurata, mihin apu menee ja miten se saataisiin perille muillekin kuin esimerkiksi hallinnon omille joukoille ja alueille.
EU:sta tuli Myanmariin paljon avustustarvikkeita ja niiden jakelun ja varastoinnin hoiti YK:n alainen Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö.
Auttavia organisaatioita on valtavasti. Vesa Truhposen puheissa vilisevät niiden kirjainlyhenteet – EU:n ja YK:n lisäksi apua antavat monet järjestöt.
Rahaa on kriiseissä liikkeellä, kun ihmiset haluavat auttaa. Samalla liikkeellä on valtava riski väärinkäytöksiin.
Hän toivoo, että ihmisillä olisi auttamisessa realismia ja että he tekisivät seurantaa siitä, miten apu käytetään.
Rahan syytäminen ei riitä. Lahjoittajankin pitäisi yrittää varmistua siitä, että avustusorganisaatio olisi uskottava ja sen toiminta olisi läpinäkyvää – että nähtäisiin, että se pystyy toteuttamaan lupaamansa auttamisen ja voitaisiin seurata, miten se sen tekee.
Ja että apua annettaisiin pitkäjänteisesti.
Kriisiavun veteraanille on muodostunut maailmalle verkostoja, joiden kautta saattaa löytyä tarvittava paikallinen yhteys avun perille saamiseen.
Periaatteessa monet tarvittavat tiedot voisi kaivaa esiin vaikka koto-Suomessa työpöydän takana ja hoitaa asioita eteenpäin sen takaa paperilla.
– Me suomalaiset olemme tottuneet hoitamaan asioita sähköpostitse ja viestittelemällä, mutta maailmalla käy usein niin, että asiat alkavat hoitua vasta, kun on tavattu ja kätelty asian sopimisen merkiksi.
Myanmaristakin hän soitti slovenialaiselle, aiemmalla koulutuskeikalla tutuksi tulleelle henkilölle, joka neuvoi ottamaan yhteyttä Maailman terveysjärjestö WHO:n erääseen ihmiseen, jonka tiesi osaavan auttaa.
– Myanmar oli kymmenes missioni. Verkosto rakentuu kuin legopalikoista koko ajan.
Kokemus on saanut huomaamaan, miten auttamisen ekosysteemi on aika paljon omaa osaa isompi.
– Yhden joukkueen laitapakki, hän suhteuttaa omaa panostaan, mutta sanoo päässeensä jakamaan kokemustaan kriiseistä jo pitkään myös koulutuksissa ja arviontitehtävissä.
Monissa maissa koulutetaan joukkoja suuronnettomuuksien varalta sekä paikallistamaan että pelastamaan ihmisiä maan alta tai sortuneista rakennuksista. Vesa Truhponen on seurannut ulkopuolisena esimerkiksi Singaporen, Sveitsin ja Arabiemiraattien joukkojen harjoituksia ja arvioinut YK:n valtuuttamana näiden maiden pelastustiimien kykyä toimia oikeissa tilanteissa.
Kun luonnonkatastrofienkin keskellä soditaan ja vaikkapa maanjäristyksen vuoksi raunioituneiden talojen vieressä tapetaan ihmisiä, Vesa Truhponen luettelee esimerkkejä tilanteista, joita jaksaa ihmetellä monen kriisialuekomennuksen jälkeenkin.
– Kaikkia ei voi auttaa ja pysty pelastamaan, se pitää hyväksyä tässä hommassa.
Sama fakta piti kohdata jo aikoinaan palomiehenä.
Joskus käy niinkin kuin Myanmarissa.
– Ei saatu auttaa.
Päätös poistumisesta pitää uskaltaa tehdä.
Hän kuitenkin pohtii, että tavoittaisipa apu aina kaikkein heikoimmassa asemassa olevat.
– Olen iloinen, että minua eivät asiat sittenkään jää kauheasti vaivaamaan. Ajattelen ennemminkin, että olen päässyt tekemään edes pienen palasen hyvää.
Matkailu avartaa, hän sanoo. Maailmalla joutuu kohtaamaan erilaisissa tilanteissa ja äkisti muuttuneissa tilanteissa ihan tavallisia ihmisiä, jotka tekevät sitä mitä me kaikki muutkin – yrittävät hankkia perheelleen leipää.
– Maailma ei ole ihan mustavalkoinen paikka. Maailmalla on kurjuutta, mutta olen nähnyt, miten vaatimattomasti pystytään auttamaan ihmisiä.
– Hienoa on nähdä paikallisten apu ja se, miten naapurit auttavat toisiaan. Ihmisen parempi puoli nousee esiin, kun on hätä.
