
LOIMAAN SEUTU Mansikan pääsatokausi osui tälle viikolle. Näin sanoo Kojonperällä mansikkaa viljelevä Jari Hangasoja. Hänen mukaansa marja kypsyy helteiden vuoksi nyt niin nopeaan, että pellolla pitää kiirettä.
– Se on siinä ja siinä, että ehtii saada kaikki ylös.
Heillä mansikoita voi käydä poimimassa joko itse tai ostaa valmiiksi noukittuna. Ensimmäiset marjat kerättiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
– Normivuoteen nähden poiminta aloitettiin noin 1,5 viikkoa myöhemmin, hän toteaa ja sanoo, että viime vuonna taas mansikka oli niin aikaisessa, että tässä vaiheessa se oli jo loppu.
Mansikan kypsymistä on hidastanut tänä vuonna alkukesän kylmyys ja runsaat sateet. Silti sadosta on tulossa Hangasojan mukaan kohtalainen.
Saman suuntaisista satomääristä puhuu myös Kärkäisen puutarhan Juha Kärkäinen. Hän sanoo sadon olevan keskiverto. Huipusta jäädään alkukesän kylmyyden ja märkyyden vuoksi.
– Nyt kuitenkin näyttää hyvältä, kun on aurinkoa ja kosteutta.
Hän lupaa, että marjoja riittää vielä ensi viikolla niillekin, jotka eivät tähän hätään ehtineet hankkimaan pakastemarjojaan.
– Ja syyslajikkeet kypsyvät sitten elokuun alkuun.

Satokauden pituus jää tänä vuonna normaalia lyhyemmäksi. Näin ainakin tuumii Mellilässä mansikkaa viljelevä Harri Alanen.
– Hyvä jos kolmeen viikkoon päästään, kun joskus satokausi kestää viisikin viikkoa.
Alanen ei kuitenkaan näe alkukesän kelejä huonoina, päinvastoin. Hänen mielestään mansikan kasvusto viihtyy hyvin kylmässä ja sateisessa ilmanalassa.
– Alkukesä oli sille jopa ihanteellinen, kun ei ollut kuitenkaan hallaa.
Alasella on mansikka-alaa 1,5 hehtaaria, joista toinen puoli tuottaa tänä vuonna hänen mukaansa hyvää marjaa. Toisella puolella on taas juuristovaurioita, ja sen vuoksi sato jää siltä osin pienemmäksi. Viikko sitten alkaneet helteet puolestaan tuovat mukanaan homeen, joka leviää pikaisesti mansikasta toiseen.
– Homeet lopettavat satokauden nopeasti.
Hintatason laskemista on turha jäädä hirveästi odottamaan, sillä ainakaan Juha Kärkäinen ei usko sen juuri enää alenevan. Heillä mansikkalitra maksoi alkukaudesta kahdeksan euroa, ja edellispäivänä eli torstaina seitsemän. Hiukan pienemmät marjat lähtevät matkaan kuudella eurolla.
Jari Hangasoja sanoo, että he pitävät kiinteätä hintaa läpi kauden. Itsepoimittu mansikkakilo kustantaa 5,5–6 euroa, kun taas valmiiksi noukittu neljän kilon laatikko 35 euroa.
Myös Alanen sanoo hinnan pysyvän samana koko ajan. Heillä itsepoimitun mansikan kilohinta on viisi euroa.