Näistä riittää joulupukinpussiin asti! – Säilöminen säästää pitkän pennin mutta on myös mukavaa ajanvietettä

0
Satu Railo tähdentää, että hilloja ja soseita tehdessä on ehdottoman tärkeä pitää hygienista kiinni. Hän pesee purkit ja niiden kannet tiskikoneessa ennen käyttöä. Myös pinnat ja työvälineet hän pyyhkii ja pesee tarkoin.

Rintamamiestalon keittiössä käy kova hyörinä. Työnjohtajana kattiloiden ja hellan ääressä häärii talon emäntä Satu Railo ja koneenkäyttäjänä hänen miehensä Erkki Suomäki. Molemmat tuntuvat olevan tyytyväisiä roolituksiinsa.

Tänä iltapäivänä keittiössä valmistuu kurkkusalaattia ja paholaisen hilloa, joista jälkimmäistä tehdään useamman kerran vuodessa. Ennen joulua tai grillikauden alkamista satsi valmistetaan aina tuplana.

Sipulit, valkosipulit ja porkkanat ovat omalta pihalta, muut aineet kaupasta.

– Ostan aina kotimaista aina kun vaan on tarjolla, Satu toteaa.

Pitkin kesää ja vuotta pariskunnan keittiössä valmistuu myös monia muita hilloja. Niitä tehdään juureksista, hedelmistä ja marjoista. Marjat, kuten mansikat ja mustikat, ovat suurimmaksi osaksi Sadun itsensä poimimia. Hän tunnustautuukin intohimoiseksi marjastajaksi, ja kehuu olleensa nuorena kahdeksan kesää mansikkamaalla töissä.

– Ensimmäisen kerran olin 12-vuotiaana.

Hänen oma suosikkihillonsa on niin sanottu köyhän lakkahillo, jota Satu nimittää aurinkoiseksi hilloksi. Siihen tulee raparperia ja porkkanaa, mutta välillä hän on korvannut raparperin karviaisilla.

– Minun mielestäni aurinkoinen hillo maistuu ihan aprikoosihillolle.

Myös omista omenista valmistetaan paljon hilloa. Pari vuotta sitten sitä tehtiin noin 80 litraa, josta vain kymmenen jäi omaan käyttöön.

– Silloin hilloa lähti Ukrainaan saakka.

Muutenkin pariskunnan keittiöstä lähtee maailmalle purkki jos toinenkin vuoden aikana. Makeita tuliaisia saavat niin lapset perheineen kuin ystävät ja naapuritkin.

– Usein on joulupukinpussissakin jotain hilloa, Satu paljastaa.

Hillon valmistuksessa kaiken a ja o on Sadun mukaan puhtaus. Siitä ei saa tinkiä yhtään.

– Pöydän pinnat, purkit ja välineet pitää pestä huolella. Se on tärkeää ihan hillon säilymisen vuoksi, mutta puhtaus on muutenkin puoli ruokaa.

Purkkinsa Satu saa kierrätettynä, ja erityisesti ystävät Päivi ja Pirkko pitää hänet purkeissa.

– Se on iso säästö, koska ne ovat kalliita ostaa.

Etiketit puolestaan taiteilee Erkki, jossa on enemmän piirtäjän vikaa.

Satu suosittelee säilömistä kaikille: siinä kun säästyy rahaa ja saa itselleen mukavaa tekemistä.

Erkki Suomäki kehuu viihtyvänsä hyvin koneenkäyttäjänä. Työn alla on kurkkusalaatti, johon tule avomaankurkkujen lisäksi muun muassa sipulia ja tilliä.

RESEPTIT

Kurkkusalaatti

1,5 kg avomaankurkkuja

0,5 kg sipulia

1 nippu tilliä

4 dl etikkaa

400 g sokeria

¼ dl suolaa

1 tl sinapinsiemeniä

Kuumenna etikka, sokeri, suola ja sinapinsiemenet. Anna tekeytyä 10 minuuttia. Laita salaatti pestyihin, lämpimiin purkkeihin.

Paholaisen hillo

800 g kuorittuja säilyketomaatteja

1 sipuli

400 g punaisia paprikoita

3 punaista chiliä

3 yksikyntistä valkosipulia

1 tl suolaa

1 tl mustapippuria

0,5 dl etikkaa

1 pkt hillo-marmeladisokeria

Pese kasvikset. Paloittelet chilit, paprikat, sipulit ja valkosipulit. Laita kattilaan paloitellut kasvikset, säilyketomaatit, suola ja mustapippuri. Keitä aineksia 30–40 minuuttia. Halutessa hienonna sauvasekoittimella. Lisää etikka ja sokeri. Keitä 5–10 minuuttia. Laita hillo pestyihin, lämpimiin purkkeihin.

 

Valmiin kurkkusalaatin annetaan tekeytyä pari viikkoa ja paholaisen hillon kanssa
kannattaa odottaa puolestatoista viikosta pariin.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän