Paljaat jalat eivät kohteliaisuus- ja hygieniasyistä kuulu toimistolle. Näin linjaa tapakouluttaja Helena Valonen (Helsingin Sanomat 22.7.) ja opastaa, että jalkojen tuuletus tehdään oman työpöydän ääressä. Työpisteeltä poistuttaessa jalkaan sujautetaan kengät.
Olen rikkonut tapaetikettiä, ja usein. Minä olen se tolvana, joka pystyy toimistoympäristössä hukkaamaan kenkänsä. Ovatko ne tänään seinustalla, vaatenaulakossa vai työpöydän alla? Talvella kävellä lampsuttelen sukilla, kesällä toisinaan paljain jaloin.
Jos ajatellaan hygieniaa, paljain jaloin liikkuva ottaa mielestäni kontolleen vastuun siitä, mitä kaikkea iholleen haluaa imuroida. Kun sisätiloissa kuljetaan ulkokengillä, lattialla voi olla kaikkea ulosteesta pikeen. Siinä cocktailissa sukkamehu on pieni riesa.
Olkoonkin paljasjalkaisuus moukkamaista, se on myös terveellistä. Paljain jaloin kävely on Turun yliopiston hoitotieteen professori Minna Stoltin mukaan (HS 18.6.) luonnollista ja vahvistaa jalkaterän pieniä lihaksia. Siksi Stolt suosittelee riisumaan kengät ja jopa sukat, mutta jos työkaveri kuitenkin ärsyyntyy paljaista varpaista, Stolt kannustaa työilmapiirin nimissä kunnioittamaan työkaveria.
Tapakouluttaja Valonen jakaa työnantajat karkeasti kahteen leiriin. Niihin, jotka ottavat vaatetuksen puheeksi ja huolehtivat työntekijöidensä asiallisesta pukeutumisesta. ”Ja sitten on niitä, joiden työnantajat ovat usein hämmästyneitä ja häkeltyneitä työntekijöiden pukeutumisesta, mutta työntävät pään nurkan taakse, eivätkä puutu siihen”, Valonen toteaa.
Jos joku sanoisi minulle, että kengät jalkaan, totta kai laittaisin. Kenkien riisumisessa ei ole kyse rajojen koettelusta, vaan se on mielestäni viesti levollisuudesta. Olen tässä, ja en ole sinkoutumassa mihinkään. Koko ajanhan valittelemme työelämän kiireisyyttä, joten mielestäni tällaiset mikrojuurtumiset paikkaan ja hetkeen ovat kätevä tapa muistuttaa omaakin hermostoa siitä, että juuri nyt ei tarvitse revetä samaan aikaan työpöydän ääreen, ulos ihmisten pariin ja palaverihuoneeseen.
Myös Yle tarttui kesäpukeutumisen koodistoon (28.7.). Savolaispäiväkodin yleisohje on, että vaot eivät saa näkyä. Ohjelmistokehityksen parissa työskentelevä henkilö sen sijaan arvelee, että paljasta pintaa pelätään turhaan.
Osa Ylen juttua kommentoineista kammoksui kainaloiden esittelyä ja linjasi, että niska, olkapäät ja polvet ovat yksityisaluetta, jota ei kuulu esitellä. Silmiinpistävän usein kommentointi liittyi naisten asuvalintoihin. Meillä taitaa olla ainoastaan hyvin pukeutuvia miehiä täällä Suomessa? Sehän on hienoa, että enää täytyisi saada meidät kurittomat nuorehkot naiset ruotuun. Onneksi pian tulee talvi.
Katriina Reijonen