Syysviljat hyviä, kevätviljojen tilanne vaihtelee

0
Pekka Ahokkaan mukaan ohra on kaikkein herkin vedelle. Tälle alueelle osui kylvöjen yhteydessä 50 mm vettä, ja osa sadosta on nyt menetetty. JUHA LAHTI

Loimaan seutu
Juha Lahti

Sadonkorjuuaika lähenee kovaa vauhtia, ja Loimaan seudulla syysviljojen puintia päästäänkin aloittamaan todennäköisesti jo elokuun ensimmäisellä viikolla.

– Syysviljat ovat alueella pääsääntöisesti hyviä tai erittäin hyviä. Kevätviljojen tilanne on kuitenkin alueella vaihteleva. Tämä johtuu poikkeuksellisen pitkästä kylvöajasta keväällä. Alkukasvukauden runsas sateisuus ja viileys ovat myös vaikuttaneet kevätviljojen kehittymiseen, Pro-Agrian kasvintuotannon asiantuntija Anna-Sofia Koivu kertoo.

Sääolosuhteilla on merkittävin vaikutus sadon onnistumiseen.

– Jos kylvöjä jouduttiin tekemään liian märkään maahan, niin ne kasvustot ovat olleet vaikeuksissa. Märkä ja viileä alkukasvukausi ja sen jälkeen tullut kova helle ovat rasittaneet varsinkin näitä kasvustoja. Peltomaan rakenne, pinnan muotoilu ja toimiva ojitus ovat ratkaisun avaimia sekä alkukesän liiallisesta märkyydestä selviämiseen että toisaalta kosteuden pidättämiseen helteiden aikana, Koivu sanoo.

Loimaan Kauhanojalla 70 hehtaarin viljelytilaa pitävä MTK-Loimaan Seudun puheenjohtaja Pekka Ahokas on Anna-Sofia Koivun kanssa samoilla linjoilla viljelykauden etenemisestä ja olosuhteiden vaikutuksesta siihen.

– Loimaan seutu on lisäksi savimaata, jolloin se on hyvin herkkä ja ankarakin viljelyn onnistumisen kannalta.

Jos kylvöt onnistuvat, niin savimaasta saadaan kyllä hyvä sato, mutta siinä on myös helppo epäonnistua. Jonkin verran vaikuttaa sekin, onko pelto kynnetty syksyllä, vai onko se vasta keväällä sängestä muokattu. Kevyemmistä, eli multaisemmista maista saa yleensä tasaisemman sadon, mutta ei välttämättä taas sitten kuitenkaan ihan huippusatoa, Ahokas kertoo.

Syyskylvöjä ei Ahokkaalla ole, vaan kaikki on kylvetty keväällä. Lajikkeina ovat vehnä, ohra ja herne.

– Ensimmäisiä kylvöjä seudulla päästiin tekemään jo huhtikuussa, mutta kylvökausi saattoi venyä jopa kahden kuukauden mittaiseksi joillakin tiloilla. Tilakohtaiset erot sadon suhteen tulevat todennäköisesti olemaan aika suuriakin. Tähän vaikuttaa tietenkin kylvöjen ajankohta, sateet, ja se, mitä on viljelty. Ohra on kaikkein herkin vedelle, ja siitä syystä tästä ohrapellosta tuleekin erittäin vaihteleva sato. Siitä osa on jopa kuollut, Ahokas kertoo.

Sadon onnistumiseen voidaan vaikuttaa myös teknisellä osaamisella.

– Maan pohjakosteus on hyvin tärkeä asia. Silloin kylvökoneen säädöt pitää asettaa sellaisiksi, että jyvät saadaan oikeaan syvyyteen. Se on sitä ammattitaitoa, Ahokas mainitsee.

Hukkakauran kitkeminen on myös jokavuotinen tärkeä toimenpide. Hukkakauran torjuntaan on olemassa myös laki niistä toimenpiteistä, joilla sitä torjutaan ja estetään sen leviäminen. Hukkakauraa voidaan torjua myös kemiallisesti.

– Kasvinsuojelutoimenpiteiden kanssa oli kaiken kaikkiaan ongelmia tänä vuonna, koska keväällä ja alkukesällä oli kovin sateista ja tuulista, Ahokas sanoo.

Loppukesän aikana satoon vaikuttaa edelleen sää.

– Kun alkukesä oli kylmä, niin on hyvä, että nyt on ollut lämpöä, koska lämpösumma pitää täyttyä. Nyt ovat vaarana tosin vielä rajut ukkoskuurot, jotka voivat hakata melkein valmiin viljan, Ahokas aprikoi.

Paljon on esillä ollut etanainvaasio ja etanoiden kasveille aiheuttama tuho. Anna-Sofia Koivun mukaan asia kannattaa pitää mielessä varsinkin kylvöjä tehtäessä.

– Tässä vaiheessa kasvua etanoiden ei pitäisi tehdä haittaa kasvustolle, mutta jos etanoita on runsaasti orastumisvaiheessa, ne voivat jopa syödä koko kasvuston. Jos tekee pellollaan nyt etanahavaintoja, on tärkeää tunnistaa etanalaji, jotta tietää onko kyse tavallisesta kotoisasta peltoetanasta, vai esimerkiksi vieraslajiksi luokiteltavasta espanjan siruetanasta.

Koivun mukaan pitääkin jo nyt suunnitella seuraavan kasvukauden toimia ja ottaa etana-asia huomioon.

– Syyskylvöisten kasvien kylvämistä kannattaa pohtia tarkkaan, jos havaitsee runsaasti etanoita. Etanoiden ja kotiloiden torjuntaan on olemassa myös torjunta-aine, jonka käyttöä kannattaa harkita vaikeissa tilanteissa, Koivu ohjeistaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän