Vanhat koneet ajetaan pois latojen kätköistä Sarka-museon pihamaalle

0
Matti Merta on yksi Konesaran avainhenkilöistä. Hän järjesti vanhan ajan kyntönäytöspäiviä kymmenen vuoden ajan, mutta tänä vuonna kyntöpäivää ei enää pidetä. – Kymmenen vuotta on aika pitkä aika ja järjestelyissä kova homma. Saatan minä tuossa syksyllä itsekseni kynnellä näillä vanhoilla koneilla, niin kyllä katselemaan saa tulla, hän kertoo.

LOIMAA Maatalousmuseo Sarka ja Loimaan pienviljelijäyhdistys keräävät latojen aarteet näytille lauantaina, kun konenäyttely ja maatalouskoneharrastajien kokoontuminen Kone-Sarka järjestetään toista kertaa.

Sarka-museon pihalle saapui viime vuonna noin 30 traktoria, joista vanhimmat olivat 1930-luvun lopulta ja tuoreimmat lähes tältä vuosituhannelta. Tapahtuman suosio jopa yllätti järjestäjät, sillä tapahtumassa vieraili yli tuhat ihmistä.

– Viime vuosi meni vielä vähän harjoitellessa ja nyt osaamme järjestää mainion konetapahtuman, Loimaan Pienviljelijäyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Paukku lupaa.

– Toivottavasti mahdollisimman moni saapuu vanhan traktorinsa kanssa paikalle ja vielä parempi, mikäli traktorin perässä on jokin vanha työkone.

Ohjelmaa onkin viilailtu ensimmäisestä kerrasta. Viime vuonna Matti Merran maamoottorit olivat niin lähellä puheidenpitopaikkaa, että niiden käyttöaika jäi kovin lyhyeksi. Tänä vuonna maamoottorit käyvät eri puolella pihaa, joten niiden puksutusta pääsee ihastelemaan mihin aikaan tahansa.

Varsinaisia työnäytöksiä on Paukun mukaan hankala järjestää neljän tunnin mittaisessa tapahtumassa, joten tapahtumassa keskitytään hieman erilaiseen ohjelmaan.

– Vesilahden Verkupojat tulevat pitämään traktorin kasausnäytöksen. Vanha Ferguson kasataan osista noin kahdeksassa minuutissa ajokuntoon, siinä on aikamoinen tohina.

Matti Merta ulkoilutti 1938 vuoden McCormick-Deeringin Farmall f-14 traktoria pari viikkoa sitten. Käynnistettäessä kammen kanssa on oltava tarkkana, ettei tartu kampeen normaalilla puristusotteella. Merta kertoo itsekin murtaneensa kätensä pari vuotta sitten, kun kiireessä tarttui kammesta liian lujasti ja kone potkaisi takaisin.

Kokoamisnäytöksen lisäksi luvassa on ainakin ajelunäytöksiä, masinistiesittelyjä ja traktorinvetokilpailu. Tapahtuma huipentuu traktorien lähtöparaatiin.

– Traktorinveto on ehkä vähän poistumassa näistä tapahtumista, mutta ainakin tänä vuonna siinä pääsee vielä kilpailemaan.

Matti Merran maamoottorikokoelmasta viime vuonna esillä oli eri kokoisia porilaisia, mutta tänä vuonna mennäänkin vielä harvinaisemmalla kalustolla.

– K. E. Merilän maamoottoreita ei käyntikuntoisena ole välttämättä kuin nämä, jotka minulla on. Toinen näistä Merilän valmistamista maamoottoreista on avokampinen pystymoottori ja toinen hehkuputkimoottori.

K. E. Merilän maamoottoreita ei välttämättä ole käyntikuntoisena muita kuin nämä Matti Merran kunnostamat yksilöt. Merran kokoelmasta löytyy maamoottoreita pitkä rivi. Suurimman osan niistä hän on kasannut romuista ja entisöinyt käyttökuntoon.

Maamoottorien lisäksi Merta tuo paikalle useissa tapahtumissa nähdyt vuodelta 1938 peräisin olevat McCormick-Deering ja Fordson-piikkipyörätraktorit.

– Kunhan käyntiin lähtevät, niin paikalla ovat. Ja kyllä nämä aina käyntiin on saatu veivattua, Merta lupaa.

Kone-Sarka la 2.8. klo 10–14 Sarka-museon piha-alueella. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja tapahtumapäivänä museonäyttelyihin pääsee puoleen hintaan. Omalla museotraktorilla saapuville Sarka tarjoaa purtavaa ja pääsylipun museon näyttelyihin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän